Kuvia menneestä maailmasta

Elokuvafestivaalit huipentuivat osaltani kuvaan märästä nelostiestä, kuusikymmentä kilometriä Sodankylästä Rovaniemen suuntaan. Satoi puuskittain eikä pieni varjo antanut paljon suojaa. Ohikiitävät autot nostavat veden asfaltin pinnasta sumupilveksi. Se kastelee housunpuntit läpimäriksi. Ohjaaja Małgorzata Zsumowska sanoi ennen elokuvansa ”Ono” esitystä, että hän lähtee kävelemään pitkin Lappia, koettakaa pärjätä. Tässä se Lappi nyt on. Ei tuntureiden Lappi, vaan matalien metsien Lappi harmaana ja sateisena päivänä. Bussipysäkki ei koskaan ole tuntunut näin yksinäiseltä. Kääntäisinkö askeleet takaisin sadan metrin päässä asuvien ystävieni kotiin, missä olin ollut festarien jälkeisen yön?

Viimein bussi ilmestyi mäennyppylän takaa. Ovi suhahti, lämmin kostea ilma kosketti ihoa. Istuutuessani tyhjälle paikalle, olin jälleen oma itseni, kotimatkalla oleva festivaalivieras. Szumowska jätti meidät katsomaan elokuvaansa, kun hän ei halunnut nähdä varhaisen tuotantonsa naiivia kerrontatapaa. Hän kertoi kärsineensä aiemmin myös työtavastaan, jossa hän jättää mahdollisimman paljon ovia auki aina editointivaiheeseen saakka. Eikö hänellä ole selvää päämäärää? Eikö pitäisi olla selkeä suunnitelma siitä millainen elokuvasta tulee? Jossain vaiheessa, mietin, istuu kuitenkin bussissa, jolla on aikataulu ja reitti.

Toinen mieleenpainuva ohjaajavieras oli Mike Leigh. Aamukeskustelussa odoteltiin Ylen kuvausryhmän valmistautumista. Sillä aikaa ohjaaja kehotti vieraita kysymään vierustoveriltaan kuka tämä on ja mitä hän on tehnyt. Elokuvalta odottaa kiinnostavaa tarinaa, usein eksoottisessa ympäristössä. Kiinnostavin tarina voi löytyä aivan vierestä. Nähdyt elokuvat jäivät pyörimään alitajuntaan. Yhtä paljon mielessä muhii ystävien kanssa intensiivisesti vietetty aika taikalampun loisteessa. Oikeasti en ollut Leigh’n aamukeskustelussa, mutta matkatoverit kertoivat siitä niin elävästi, että muistikuvassani olen itse jo siellä mukana. Tämä on yksi kokemistani Sodankylän ihmeistä.

Festivaalien pienessä teltassa koin toisen festareihin liittyvän ilmiön. Hanákin elokuvan Kuvia menneestä maailmasta alkaessa edessäni istuvat alkoivat huojua. Huojunta oli äärimmäisen häiritsevää näkökentälle, kun se tapahtui eri tahtiin. Olin valinnut istumapaikan taaimmasta rivistä. Tasamaalle rakennetussa katsomossa kaikki yrittivät kurkotella nähdäkseen tekstityksen. Päätin olla häiriintymättä, nostin katseeni ja keskityin katselemaan ja kuuntelemaan. Huomasin ymmärtäväni haastateltavien vanhusten puhetta. Tsekin kielen tuntemisesta oli epäilemättä apua, mutta myös katselemisesta. Jälleen kerran koin toteen sen kielitieteen luennoilla nostetun havainnon, että ihmisten välisestä kommunikaatiosta suuri osa on jotain muuta kuin sanoja.

20150615_125204

Maantie näyttää ihan erilaiselta, kun jalat ovat vielä Tarjan ja Mikan olohuoneen pöydällä

Maantie näyttää ihan erilaiselta, kun jalat ovat vielä Tarjan ja Mikan olohuoneen pöydällä

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s