Kehomaisemien maalari

Kun tein ensimmäisen näyttelyni töitä, puolisoni ehdotti minulle, että neljä elementtiä, joka oli näyttelyn teema, pitäisi olla aistittavissa koskettamalla ja tuntemalla. Tehtävä oli tuolloin liian vaikea, näyttelyn teokset olivat maalauksia ja veistoksia: vetosivat näköhavaintoon ja mieleen. Nämä kaksi kokemisen reittiä tuntuvat hallitsevan havaintomaailmaamme. Tässä yhteydessä ajattelen kaikki tekstit lyhyistä whatsup-viesteistä tieto- tai kaunokirjallisuuteen mielen ilmentyminä. Koulussa harjaannutaan kiinnittämään huomio näihin ja opetellaan asiasisältöjä. Kaikki se on hyvin tarpeellista. Samalla vähemmälle huomiolle jää suuri osa aistien maailmasta.
Miten tunnen maailman kehossani? Pinnan, jolla liikun, ihmiset jotka tapaan, ilman jota hengitän? Huomaanko niitä lainkaan? Tunnenko sen mitä tunnen vai ajattelenko sen mitä tunnen? Kokemukseni mukaan ajatuksilla voi ohjailla aistimista, oli se sitten fyysistä tai psyykkistä havainnointia. Itse asiassa niiden ero on melko häilyvä, mitä enemmän asiaa tarkastelee. Välittömämpään tuntemiseen ja kokemiseen pääsee hiljentämällä ajatusten virtaa. Apuvälineenä tähän hiljentymiseen voi käyttää hengitystä. Se on ainoa autonominen kehon toiminto, johon voi vaikuttaa välittömästi tietoisesti. Tietoista hengitystä harjoittelemalla oppii rauhoittamaan kehon ja siis aktivoimaan parasympaattisen hermoston. Lukemattomat itsehoito-oppaat tai youtubesta kuunneltavat harjoitteet voivat toimia apuvälineinä. Harjoitteleminen ei vaadi mitään erityistä. Oma keho riittää.
Ihmisen kosketusmaailmaa säätelevät kulttuuriset ja sosiaaliset rajoitukset; ketä saan koskettaa ja millä tavoin? Kenen sallin koskettaa minua? Saanko sellaisia kosketuksia, kuin kaipaan vai onko kosketusten maisema pelkkää kivierämaata? Tutkimusten mukaan lapsen aivot eivät kehity kunnolla, jos vauva ei saa inhimillistä kosketusta. Vauvojen kosketusmaailma lienee usein melko turvattu. Hoivavietti laukaisee halun pitää sylissä ja koskettaa elämän alun ihmettä. Aikuisena maisema voi olla karumpi. Seksuaalineuvojan koulutuksessa olen oppinut, että jos tällä hetkellä ei ole kumppania, jota koskettaa ja jolta saa kosketuksia, niin edelleen on tämä oma keho. Polveakin painetaan kädellä, jos on sen johonkin kolauttanut.
Näiden kosketusmaisemien pohtiminen ja maalaaminen ovat täyttäneet tämän vuoden ensimmäiset kuukaudet. Mietin, kuuluuko asian pohtiminen ollenkaan tähän blogiin, mutta olen liian laiska aloittaakseni uutta, ainakaan tässä vaiheessa. Kun opinnot eivät enää vaadi niin intensiivistä keskittymistä, niin ehkä tuntemukset saavat taas visuaalisen ilmiasun. Oman kehon, tai toisten kehon tunteminen ja tunnustaminen tuntuu tässä hetkessä paljon tärkeämmältä kuin antaa sille edes sanallista hahmoa. Jon Kabat-Zinn kirjoittaa kirjassa Kehon ja mielen viisaus, että kun harjoitamme kehomeditaatiota, otamme uudelleen haltuun kehon elävyyden sellaisena kuin se on. Hän selittää edelleen, että pidämme kehoa itsestään selvänä koska se on läpeensä tuttu. Yrittämättä muuttaa mitään lataamme kehon huomiollamme ja sen myötä arvostuksella ja rakkaudella. (s. 389).

tuntuma

Tarjan kiilapuiksi lahjoittama navetan ikkunan raami tuntuu karhealta käteen.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s