Lakritsatehtaan varjosta kahvipaahtimon kupeeseen

Ennen ajattelin, että on jonninjoutavaa viettää elämän virstanpylväitä. Tällä kertaa vietin 46-vuotispäiväni ensin vanhempien luona siskon perheen kanssa ja sitten ystäväni järjesti minulle syntymäpäiväillallisen uudelleen käyttöön saadussa kodissani. Lyhyellä varoituksella pari hyvää ystävää liittyi seuraamme. Putkiremontti on vihdoin ohi. Kolmen kuukauden evakko oli pitkä irrallaan olemisen aika kysymyksille ja etsinnällä. Ei pelkästään koti ole uudistunut: tuntuu siltä kuin mies joka muutti takaisin kotiinsa olisi toinen ihminen.

Muutoksia lienee syytä huomioida juhlimalla ja jakamalla tunteen niiden läheisten kanssa, jotka ovat olleet mukana elämässäni tämän jakson matkaa. Monet asiat tuntuvat uusilta. Samalla tavalla kuin lapsena jokaisen uuden esineen, kokemuksen, maun tai ihmisen kohtaaminen sai koko kropan sähköistymään. Lapsesta saakka olen omaksunut jonkinlaisen varovaisen tarkkailijan näkökulman elämään. Johtuuko se siitä, että olen sisarusparista nuorempi? Vai siitä, kun siskon mentyä jo kouluun, olin vuoden hoidossa iäkkäällä naapurin tädillä? Mielikuvitusleikit täyttivät tuon ajan elämäni alkutaipaleella.

Kirjoitin pari vuotta sitten kolmesta viisaasta naisesta. Ajattelin tuolloin lähinnä isoäitiä, isotätiä ja äitiä. Huomasin, että naisia on enemmänkin. Myöhemmin tunnistin viisaat miehetkin, mutta yksi merkittävistä naishahmoista on epäilemättä sisareni. Kun katselen 70-luvun alun valokuvia, istun niissä isosiskon vieressä, syleilyssä tai hänen työntämässään kelkassa. Joka kuvassa hymyilen tai nauran kuin Hangon keksi. Vaikka ikäeromme on vain puolitoista vuotta, niin häntä tarkkailemalla ja seuraamalla olen oppinut kuinka maailmassa ollaan ja toimitaan.

Nyt kun olen kasvanut aikuiseksi mieheksi, olen astunut esiin ja jättänyt turvallisen tarkkailijan roolini. Ehkä sen vuoksi tutkijan ammatti kielitieteilijänä ei loppujen lopuksi vienyt minua, että maailmassa toimiminen on sittenkin kiinnostavampaa kuin havainnoiminen. Esiin astuminen on toistaiseksi tapahtunut pienessä piirissä. Mutta ei piirin laajuudella ole merkitystä, vaan sillä, mitä ja miten elämää ja ajatuksia voi jakaa rakkaiden ihmisten kesken.

Koko seitsemänkymmentäluvun lapsuus maalautuu eteeni kirkkaan oranssina ja ruskeana. Värit taitavat tulla lapsuuden keittiön astiakuivauskaapin ovista. Käkikello kiekuu taustalla, mummolassa raksuttaa Valmetin kello. Torniomäessä kotitalon lähellä sijainnut Papulan lakritsatehdas pöläytti aina silloin tällöin houkuttelevan tuoksun ilmaan. Sellaisina päivinä kuljimme huumaantuneena lakritsanhimosta. Nyt naapurinani on kahvipaahtimo, jonka mausteisia tuoksuja saan vielä imeä keuhkoihini. Toimimattoman käkikellon laitoin palasiksi Aikakone-työhön, vaarin kello raksuttaa remontoidussa kodissani.

Isoäidin tekemä raanu, elämänpuu.

Isoäidin tekemä raanu, elämänpuu.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja, Tänään ajattelin Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s