Kaikkein yksityisin on kaikkein universaaleinta

Tämän vuoden aikana olen maalannut tai muuten taiteillut hyvin vähän. Evakkoasuminen putkiremontin alta on hyvä selitys, mutta ei todellinen syy. Taiteentekemiselle ei ole ollut aikaa eikä tilausta, kun kasvu on tapahtunut muilla elämänalueilla, kohdatessani ihmisiä. En ole tarvinnut taidetta välittäjäksi. Maalaaminen palaa aikanaan, jos sille on tarvetta. Äidinäidin kuoleman jälkeen on ollut myös vaikea kirjoittaa mitään blogiin. Olen maininnut hänet niin useasti, että lähtö ansaitsisi oman kertomuksensa. Toisaalta Eevi tuskin välittäisi nettijulkisuudesta. Hän toivoi, että hautajaiset järjestettäisiin kaikkein läheisimpien läsnä ollessa. Näin tapahtui. Eevin rakkaudessa lapsia ja lastenlapsia kohtaan oli hiljaista voimaa, jonka läsnäolon tuntee tänäkin hetkenä.

Serkkuni kertoi muistopuheessaan, kuinka Eevi oli kerran hänelle sanonut, että hän ei ole elämässään tehnyt muuta kuin hoitanut lapsia, pessyt pyykkiä ja laittanut ruokaa. Myöhemmin, serkku jatkoi, Eevi ymmärsi, että juuri näissä toimissa hänen elämänsä oli ollut täyttä. Haluaisin lisätä, rakkaudesta. Niin sanotuilla saavutuksilla ei ole mitään arvoa, jos niitä ei ole saavuttanut rakkauden kautta. Elämä on täynnä pyrkimyksiä: tulla toimeen, hankkia asunto, kumppani, perhe; tulla taiteilijaksi tai opettajaksi. Mihin se kaikki pyrkimys tähtää? Onko perimmältään kysymyksessä toive tulla rakastetuksi? Silloin me lähestymme kysymyksen ratkaisua oudolla tavalla. Miksei voisi suoraan mennä rakkauteen? Tarvitseeko meidän aina saavuttaa jotain ollaksemme rakastettavia itsellemme ja toisille?

Vuoden aikana olen kohdannut monia ihmisiä, kuullut toinen toistaan hurjempia tarinoita. Tarinoissa kuulen ihmisen ikuisen kysymyksen, mikä tarkoitus tällä kaikella kärsimyksellä on? Sanonta ”mikä ei tapa, se vahvistaa” tuntuu täysin kohtuuttomalta. Henkinen tuska ja häpeä on musta aukko, johon kaikki ilo ja elämänvoima katoaa. Tuon mustan aukon reunalta katsoessani ymmärrän, että kuka tahansa voi syöksyä sen uumeniin. Pieni ero minun ja näiden kohtalotovereiden välillä on se, että minä kannan mukanani isoäidin ja vanhempieni välittämää rakkautta, joka pitää minut reunan turvallisemmalla puolella tapahtui sitten mitä hyvänsä.

Lainasin otsikon Monica Lewinskyn puheesta Forbes under 30 Summitissa, kuudentoista vuoden jälkeen kohusta. Hän kertoo kuinka vain kallionluja perheen ja ystävien tuki pelasti hänet median ja nettikiusaamisen jatkuvilta emotionaalisilta hyökkäyksiltä. Saatamme usein vertailla kokemuksiamme ja vertaillessa samalla vähätellä omia tuntemuksiamme. Olen kokenut pahaa, mutta se ei ole mitään siihen verrattuna, mitä sinä koit. Monica sanoo puheessaan, että jos yksi hukkuu kuudenkymmenen jalan syvyyteen ja toinen kolmenkymmenen jalan, niin onko sillä erolla oikeasti merkitystä? Molemmat hukkuivat.

Voin eläytyä Monican jännitykseen, mistä hän puhuu puheen alussa. Salon lukiossa käydessäni puhumassa hivistä minua jännitti tunnin alussa niin, että polvet louskuivat. Ajattelin jännityksen iskeneen siitä syystä, että siinä hetkessä tajusin kuinka intiimeistä ja yksityisistä asioista olin tullut puhumaan. Mutta nyt ymmärrän, että myös siitä syystä, että minua pelotti se, pystynkö välittämään sen ajatuksen, että millaisen  tahansa kriisin nuoret ehkä jossain elämänsä vaiheessa kohtaavat, he eivät ole yksin. Me kaikki kohtaamme saman inhimillisen kärsimyksen jossain muodossa ja kohtaamisesta toiseen parannamme toistemme haavoja yhdessä.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Kaikkein yksityisin on kaikkein universaaleinta

  1. Tanjan kino sanoo:

    Hieno kirjoitus sinulta taas, henkilökohtainen JA yleinen. Minua jaksaa hämmentää erityisesti tuo kysymyksesi ”Miksei voisi suoraan mennä rakkauteen?”.

  2. Tiina sanoo:

    Hei, halusin etsiä netistä jonkin yhteystiedon, jonka kautta voisin ihan vain lyhyesti kiittää sinua tämänpäiväisestä lehtijutusta ja rohkeudestasi. Tämä avoimuus-teema on tällä hetkellä tosi keskeinen omassakin elämässäni, eri aiheeseen liittyen vain – mutta varmaan keskeisiltä osin kyse on samoista asioista meillä kaikilla ihmisillä omassa salailussamme. Palaan varmasti lukemaan tätä blogia myöhemmin tarkemmin. Kaikkea hyvää & oikein onnellista joulunalusaikaa 🙂

    • Hei,
      Kiitos kannustavasta viestistäsi. Näkemiseksi tuleminen on tärkeää jokaiselle ihmiselle riippumatta siitä minkä teeman ympärillä painiskelee.
      Blogini käsittelee niitä näitä, kuvataiteen ympäriltä ja reunamilta, mutta olen todella iloinen jos kirjoituksista löytää jotain rohkaisevaa.
      Valoisaa joulunaikaa sinullekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s