Lähtötelineissä

Elämänkulku näyttäytyy joskus kummallisena ja epäjohdonmukaisena. Pienen ihmisen ensimmäinen tehtävä on kiintyä hoivaajiinsa, sitten kiinnittyä perheeseen, yhteisöönsä  ja koko maailmaan. Kun tehtävä on enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi hoidettu, samanaikaisesti alkaa jo sarja luopumisia. Uusi tehtävä on päästää irti, eriytyä kaikesta siitä mihin on kiintynyt. Viimeisessä vaiheessa omasta ruumiistaankin.

Viimeinen kesä matkatoimistotyössä oli stressaava uusien tehtävien ja asiakkaiden parissa. Uusi työpartnerini kevensi työtaakkaa asenteellaan. Kun tuskailin tehtäviä tai tietokonejärjestelmän koukeroita, niin hän huomautti aina huolettomasti, että lähtötelineissä tässä ollaan. Liisa odotti eläkkeelle siirtymistä. Minä pyörittelin mielessäni ajatusta muutoksesta, lähdöstä ja uudesta opintaipaleesta. Kepeämpi asenne työhön avasi monta ajatuksen umpiperää. Huolettomuus ei tarkoittanut huolimattomuutta, vaan luovuutta.

Lapsuudessa odotetaan kasvua, nuoruudessa aikuisuutta, aikuisuudessa vapautusta kiireestä ja tuotantoelämästä ja vanhuudessa kuolemaa. Onko ihmisen elämä vain odotusten sarja ’human becoming’, joka vietetään kulloiseenkin elämänvaiheeseen kuuluvassa laitoksessa: tarha, koulu, työpaikka ja palvelukoti tai sairaala? Ovatko he, joihin isketään syrjäytyneen nimilappu itse asiassa lujimmin kiinni ihmisenä olemisen ytimestä ’human being’? Heillä ei liene pyrkimystä minnekään, mitä ei ole vielä olemassa. Onko länsimainen ihminen täysivaltainen ihminen vain silloin, kun hän on tuottava koneiston ratas? Omaa elämää hän näyttää elävän vain ne eläkkeelle jäämisen jälkeiset vuodet, kun ruumis ja mieli ovat vielä toimintakykyisiä.

Tästä päätellen toimintakyky ja itsemääräämisoikeus määrittävät ihmisenä olemista meidän kulttuurissamme. Laitoksissa ihmiseltä puuttuu lähiryhmän tuomat merkitykset. Hän on historiaton. Olemme merkityksettömiä kustannuseriä kunnalle ja valtiolle. Silti olemme täysin sisäistäneet eriytymisen ja yksin pärjäämisen vaatimuksen tuottavuuden edessä. Lapset ovat säilössä, sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Samoin toimitaan vanhuksien suhteen. Kuka vanhus edes haluaa olla ’lapsiensa vaivoina’? Tila, joka vielä muutama sukupolvi taaksepäin oli täysin luonnollinen ja itsestään selvä.

Jos ihmisestä riisuu ulkoiset ominaisuudet, roolit ja nimen, niin jäljelle jää tunteva ja kokeva tietoisuus. Tällaisesta näkökulmasta katsottuna ero elävien olentojen välillä näyttää mitättömän pieneltä. Olemme kaikki häivähdys tietoisuutta kiinnittyneenä johonkin materiaaliseen: kehoon. Markkinatalouden ja uusliberalismin vaatimus hyödyllisyydestä näyttää tässä yhteydessä väärinymmärrykseltä. Ihmisen tarkoitus ei ole kilpailla toisten kanssa, vaan tukea toisia.

Vapauttaisiko meidät elämään, jos ensimmäisenä rationaalisena valintana luopuisimme suosituista konevertauksista? Tehdastyöläinen liukuhihnan ääressä ei ollut ratas sen enempää kuin tietotyötä tekevä ihminen on tietokoneen komponentti. Rikki menneen osan voi heittää pois ja vaihtaa toiseen. Jos ajattelee ihmisyhteisöä tai laajemmin vaikka koko maailmaa metsänä, niin jokaisella sienirihmallakin on oma tarkoituksensa ja vain niiden avulla uudet puuntaimet pääsevät kasvamaan.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Tänään ajattelin Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s