Mutinaa lyyristen aaltojen välissä

Edelliset kirjoitukset ovat joillain lailla yksipuolisesti virittyneitä. Ehkä kirjoitan blogia vain tietynlaisessa mielentilassa: niistä puuttuu ilo. Syksyn tihentyessä on helppo sukeltaa omaan sieluunsa. Sieltä voisi tuoda myös valon pilkahduksia, jotka useimmiten liittyvät ystävien ja läheisten tapaamisiin, mutta enhän minä niistä tänne raportoi. Olen sisäistänyt jonkin analyyttisen kirjoittajan kuvan, joka on saanut mellastaa täällä vähän liian vakavana viime aikoina vaikka voisi välillä vähän hupailla itsensä ja lukijoiden iloksi.

Isien tarinat ovat muodostuneet osin taakaksi. Kirjasin niitä aluksi itseäni varten. Ajatellen ulkopuolista lukijaa henkilöhahmot ovat vieraita ja heitä pitäisi esitellä laveammin. Se ei olekaan enää blogin mittainen kirjoitus. Toisaalla on äidin sukututkimus ja ikään kuin sen tutkimukselliset vaatimukset pysyä asiatiedossa. Eevi-mummokin oli huomauttanut, että ajokoirien hautauskuoppa oli Metsäkulman tontin toisessa laidassa kuin mihin minä olin sen sijoittanut.

Myönnän, että liiterinnurkka oli virheellinen paikka koirien kalmoille, siellähän on kaiken lisäksi kasvimaa viinimarjapensaineen! Kuitenkin tässä on enemmän kyse siitä miten asiat ovat minun päässäni järjestäytyneet, vaikka onhan se hyvä, että asioiden oikea laita tulee selvitettyä. Nimiluettelot synnyinaikoineen eivät sinällään kanna paljon tietoa. Itse asiassa omasta mielestäni kaikkein parhain kirjoitus on huhtikuinen tarina tulipalosta, joka on täyttä fiktiota. Halusin sillä eläytyä ja kertoa, miten kymmenvuotias isoisäni olisi voinut kokea äitinsä kuoleman. Tässä mielessä kuvitteellisen kertomuksen kuvausvoima ylittää faktan.

Nabokov kuvailee Gogolin novellien rakennetta sanaparilla ’nykäys ja liuku’: mutinaa, mutinaa; lyyrinen aalto, mutinaa, mutinaa; lyyrinen aalto ja kliimaksi; paluu kaaokseen, josta alun perin lähdettiin. Tässä kuvaus on yksinkertaistetussa muodossa, koska muistiinpanoni ovat puutteelliset*. ’Mutina’ kuvailee hykerryttävällä tavalla liian vakaviksi äityneitä blogikirjoituksia. Älynväläykset fiktiivisissä tarinoissa ovat lyyrisiä aaltoja. Mutta blogi on blogi ja jotta kirjoituksista syntyisi luettava kokonaisuus muussa yhteydessä, eri aihealueet on erotettava toisistaan ja laajennettava niitä erikseen sekä terävöitettävä. Työtä on paljon, mutta toisaalta sen voisi nähdä etuoikeutena.

Olin "unohtanut", että kuvataiteilijana voi hassutella taiteella, varoitus: kuva sisältää tuotesijoittelua!

Olin ”unohtanut”, että kuvataiteilijana voi hassutella taiteella, varoitus: kuva sisältää tuotesijoittelua!

*) Kielitieteilijäminä pakotti hakeutumaan primäärilähteiden ääreen ja Päällysviitan rakenne Nabokovin mukaan kuuluu siis kokonaisuudessaan: ”mumble, mumble, lyrical wave, mumble, lyrical wave, mumble, lyrical wave, mumble, fantastic climax, mumble, mumble, and back into the chaos from which they all had derived”. (s. 125 Nabokov V., Nikolai Gogol. Penguin Classics, 2011)

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s