Talo meren rannalla

Maalaaminen on hyvin henkilökohtaista. Minulle se on tunteiden ja ajatusten tekemistä näkyväksi. Maalaamisessa voi samalla olla piilosilla ja jättää katselija vain tulkintansa ja kuvittelukykynsä varaan. Äskettäin Leena Luostarisen kuoleman jälkeen televisiossa näytettiin vanha dokumentti hänestä. Toimittaja kysyi jostain maalauksesta, että mitä tuo sininen merkitsee. Taiteilija vastasi melkein ärtyneenä, että etkö sä nää? Tossahan se on.

Jos on kovin kauan odottanut piilossa, niin saattaa koittaa se hetki, että piilosilla oleva lapsi kyllästyy etsijöidensä kyvyttömyyteen ja hän itse astuu esiin. Tässähän minä olen, miten sinä et huomannut? Piilosta leikkiessään lapsi on kasvanut aikuiseksi ja kyllästynyt odottamaan. Joitakin ajatuksia ei voi heittää kankaalle akryylimaaleilla tai väkertää kokoomateoksina mansikkalaatikoihin. Ne on sanottava suoraan. Voi toisaalta käydä toisinkin. Joku toinen lapsi kyllästyy leikkiin: hän poistuu vaivihkaa kokonaan.

Nuoruusvuosista tähän päivään on elämääni rymistellyt ihmisiä sisään ja ulos. Löydän itseni milloin Pietarista, Moskovasta, Helsingistä tai Kemistä. Muutokset voisi muuntaa urakertomukseksi kansainvälisessä toimintaympäristössä ja hehkuttaa sopeutumista erilaisiin työyhteisöihin ja kulttuureihin ja ties mitä. Minä en kuitenkaan ole brändättävä tuote vaikka sellaista ihmiskäsitystä monelta taholta meille tarjotaan. Jään mieluummin vajavaiseksi ihmiseksi: kaupungista toiseen ja samalla ihmissuhteesta toiseen ryntäileminen kuvastaa tiedostamatonta etsimistä. Etsinnän kohteena olen ollut minä itse.

Jokainen kaupunki ja jokainen ihminen on opettanut minulle jotain. Riipaisevaa on todeta, että voin käsittää sen vasta nyt. Havainto on myös lohduttava. Aiemmin olen ajatellut, että ihmissuhteiden päättyminen on epäonnistumista niissä. Jos ajattelee niitä oppitunteina ja opintomatkoina, niin se avaa täysin uuden näkökulman ja sen myötä täysin uuden yhteyden kanssakulkijoihin. Yhtäkkiä kun katsoin ympärilleni, näin kaupungin täynnä väsyneitä ja piinattuja kasvoja. Hämmästyin kuin olisin nähnyt heidät ensi kertaa. Samalla pohdin mitä minun kasvoni ja katseeni kuvastavat.

Parin viikon päästä turvallinen vakityö päättyy. Jokin aika sitten kumppani lähti. Muutokset eivät tule tällä kertaa yksin. Surun keskellä ensi kertaa elämässä tunnen varmuutta ja riemua tulevasta. Lapsena en pitänyt Tove Janssonin Taikatalveen ilmestyneestä Tuutikin hahmosta. Nyt ymmärrän hänen sanansa, että ”kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi”. Matka alkaa oikeastaan vasta nyt enkä tällä kertaa tiedä minne se vie. Luovuutta kohti on silti ihan hyvä vertauskuvallinen ilmaisu sille, että olen menossa kohti omaa elämääni. Olen kerännyt jonkin verran tietoa ja toivottavasti alkeisopintojen määrän viisautta. On tullut aika jakaa sitä ja kasvaa yhdessä eteenpäin.

Muistiinmerkinnät saavat siis jatkoa. Siksi tämä kirjoitus on tärkeä vaikka henkilökohtaisuudessaan ehkä hieman vaivaannuttava. Äitini ilmaisi ohimennen huolensa siitä, että olemmeko (me lapset) saaneet hyvän kasvatuksen. Se on turha huoli, koska se että olen päässyt tähän nollapisteeseen, on vain osoitus siitä syvästä rakkaudesta, jonka olen saanut osakseni. Maailma ja siellä kohtaamani ihmiset kasvattivat ja kasvattavat minua, tai oikeastaan me kasvamme yhdessä.

Usein tunne tai vallitseva mielentila ottaa jonkin musiikin hahmon. Kun ero oli käsillä ajankohtaisimmillaan, kuuntelin väsymättä kerta toisensa jälkeen Kauko Röyhkän kappaletta ’Talo meren rannalla’. Laulun päähenkilö lähestyy taloa. Hän epäilee, että se on lukittu eikä ole avainta. Jokin sisäinen ääni kertoo, että ”ei poika susta oo siihen”. Lopulta tuulenpuuska vie hänet mennessään eikä hän koskaan saa tietää talon ihmeistä. Tässä tilanteessa talo merkitsee minulle meidän rakkauttamme. Tuulenpuuska vei meidät molemmat pois sen oven luota. Talo itse jäi edelleen seisomaan arvoituksellisena rannalle.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja, Tänään ajattelin. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s