Isät ja lapset

Äidin ääni oli outo. Hengitys tuntui kuumalta Einon kasvoilla. Eino, herää! Herää! Käsky tunkeutui vihdoin tajuntaan ja poika ponkaisi pystyyn sängystä. Elma nukkui pukkisängyllä pää toiseen suuntaan. Uusi ääni täytti korvat. Jokin humisi ja kohisi, välillä nousten paukahduksiin, jotka vaimenivat rätinään ennen taas seuraavaa paukahdusta. Äänet olivat selittämättömällä tavalla koko ajan läsnä eivätkä lakanneet vaikka Eino painoi kätensä tiukasti korvilleen.

Äiti otti lujasti ranteista kiinni ja irrotti kädet korvilta. Hän painoi hellästi kädet alas. Pue päällesi, herätä Elma ja pue hänet. Nopeasti. Johanna löysi ääneensä tavanomaisen rauhallisuuden, jota hän ihmetteli itse. Poika oli onneksi jo täydessä toimessa ja auttoi kolttua Elman päälle. Johanna ei herättänyt Aapelia, vaan kääri pienen pojan vilttiin ja kiepsautti nyytin syliinsä. Ota Elmaa kädestä, hän sanoi pojalle ja otti itse Einon kädestä kiinni.

Johanna laskeutui polvilleen. Nyt leikitään uutta leikkiä. Pimeässä pitää löytää tuvan läpi, mitään ei saa kaataa, törmäillä sänkyihin tai pöytään. Hän ihmetteli jälleen ääntään, tällä kertaa riemua, mikä uudesta leikistä syntyisi. Lapset nyökkäsivät innostuneina, vaikka ihmettelivät uuden leikin kummallista ajankohtaa keskellä yötä. Kolmikko löysi tiensä pimeän tuvan periltä ikkunan luo. Tässä leikissä ikkunat ovat ovia, Johanna sanoi nostaen hakasen. Ikkuna parahti hiljaa, kun hän työnsi raollaan olleen lasin auki.

Johanna nosti Einon ensimmäisenä ikkunalle ja laski pojan alas. Poika on jo onneksi tarpeeksi vahva kiipeämään itsekin. Nyytti vasemmassa kainalossa olisi ollut vaikea nostaa poikaa. Hän laski Elman seuraavaksi ja käski Einon ottaa vastaan. Viimeiseksi hän hypähti itse Aapeli kainalossaan. Valot välkähtelivät. Älkää katselko, äiti huusi huminan läpi, ota Elmaa kädestä. Itse hän otti taas Einon kädestä kiinni ja johdatti lapset turvalliselle etäisyydelle palavasta talosta. Hiiltyneitä ja vielä kyteviä päreitä putoili hiljalleen ympäri pihapiiriä. Johanna katsoi navetan suuntaan. Onneksi näytti tuulevan pohjoisesta ja enin osa kekäleistä kulkeutui pellolle päin.

Lapset olivat tarpeeksi kaukana talosta. Päresoihdut eivät leijailleet navetan tai ladon suuntaan. Johanna säpsähti joka kertaa kun talosta kuului paukahdus, mutta tuvan seinä näytti siltä, että tuli ei ollut ennättänyt vielä nuolla sitä. Palon täytyi olla lähtenyt hormista. Eiliset leivät! Johanna lakkasi säpsähtelemästä ja katseli liekkeihin, jotka sinkosivat päresoihtuja valaisemaan pihaa. Minulta et leipiä vie. Johanna kääntyi lapsien puoleen, jotka hiljaisina katselivat katolla riehuvaa liekkimerta. Hän sanoi Einolle painottaen jokaista sanaansa. Tässä olette turvassa. Älkää liikkuko mihinkään. Odottakaa tässä rauhassa. Johanna laski Aapelin viltteineen Einon viereen, repäisi palan hamekangasta suunsa eteen ja nosti helmojaan, jotka olivat tiellä kun piti liikkua rivakasti.

Isä Aapeli tunsi savun hajun sieraimissaan. Sydän pompahteli kiivaasti ja kun tien kurvin jälkeen hän näki ensimmäiset lieskat, jalat jysähtivät veltoiksi. Aapeli paiskasi ahvenia täynnä olevan tuohikontin tienposkeen ja sai raajansa uudelleen käyntiin. Ladon vierellä näkyi kaksi tummaa pientä hahmoa tulen kirkasta valoa vasten. Lapset, mutta missä oli Johanna?

Oli kulunut iäisyys eikä äitiä näkynyt. Eino alkoi hermostua. Hän puri hampaitaan yhteen. Äiti oli käskenyt odottaa rauhassa. Hän odotti. Talosta kuului kovempia jysähdyksiä kun kurkihirsi oli palanut poikki ja katto romahti sisään. Elma tärisi hiljaa. Oliko hänellä kylmä? Avoimet lieskathan kuumottivat poskia ja teki mieli mennä etäämmälle, mutta äiti oli käskenyt pysyä juuri tässä ladon nurkalla. Elma ryyskäisi pari kertaa ja Eino tajusi, että sisar tärisi hiljaisesta itkusta. Poika halasi sisartaan tiukemmin vartaloaan myöten.

Vanha Aapeli oli pysähtynyt vähän ladosta eteenpäin kohti taloa. Hän kuuli tulen huminan, räiskähdykset ja pienemmät posahdukset. Missä oli Johanna? Hän tuijotti taloa, tai mitä siitä oli jäljellä ja päässä jyskytti vain yksi kysymys, missä on Johanna? Hän tiesi jo vastauksen, mutta ei halunnut tietää. Poika oli kävellyt isänsä luokse ja takoi nyrkeillä häntä vatsaan. Eino hakkasi paikalleen jähmettynyttä isäänsä. Viha kuohahti hänen päässään. Eino halusi nostaa ladon seinää vasten nojaavan heinäseipään ja räsäyttää sillä isänsä kallon halki.

Voimat valahtivat olemattomiin, kun Eino tajusi, ettei hän jaksaisi nostaa seivästä. Hän jätti jähmettyneen isänsä, riensi takaisin pikkusiskonsa luokse ja puristi tärisevän Elman lujasti syleilyynsä. Isä oli  selin lapsiin ja katseli hiljaa kun Johannan häneltä nielleet liekit alkoivat vähitellen madaltua. Pieni vilttikäärö liikahteli pienen Aapelin heräillessä.

Eino sotaväenkuvassa 1920-luvun lopussa

Eino sotaväenkuvassa 1920-luvun lopussa

 

 

PS. Tarinan henkilöt ovat oikeita, mutta kaikki tapahtumat keksittyjä. Einon, Elman ja Aapelin kaksivuotias sisar Anni kuoli 13.1.1918. Viikkoa myöhemmin nukkui pois äiti Johanna. Eino oli tuolloin kymmenvuotias ja Elma seitsemän.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Räiskeitä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s