Millä kuljimme kerran

Serpentine-road-CordaAloeArmas-Antao-VicenteFarmhouse-on-hillLand-in-viewold-style-farm
Ponta-do-SolPonta-do-Sol-fishermenPonta-do-Sol-restaurantSanto-AntaoSanto-Antao-serpentineSao-Antao-farm-in-crater
Sao-Antao-old-farmhouseSao-Antao-roadSao-Antao-Valley

Sao Antao, kuvasetti Flickr -kuvapankissa.

Kun Eevi-mummo täytti 95 vuotta, lapset ja lastenlapset kokoontuivat Metsäkulmalle syntymäpäiväkahville. Tavanomainen mekastus täytti talon keittiöstä olohuoneeseen. Heikentyneen kuulonsa takia mummo itse ei pystynyt entisenlailla osallistumaan keskusteluun. Aikansa huonetta tarkasteltuaan, hän totesi, että turhaan mie olen vintissä istunut (mattoja kutomassa). Äitini puolustautui sillä, ettei jaksa nostella olohuonetta varten kudottuja leveitä räsymattoja siivousta varten.

Ajatustaan jatkaen mummo tosin muisti, että omaksi ilokseen hän oikeastaan niitä mattoja kutoi. Räsymatoilla on mukava kulkea, kun niistä voi tarkastella ja muistella vanhoja vaatteita. Ne kantavat perhemuistia ja siksi ne ovat jotain enemmän kuin sisustuksen osia. Parvekkeeni matossa on ainakin äidin taivaansinistä kesäleninkiä jostain 60-luvulta. Muut osat täytyy tarkistaa äidiltäni.

Syksyn näyttelyyn tekemissäni töissä olen käyttänyt mattojen liukuesteverkkoa. Suihkemaalitöissä sabluunana ruutukuvion saamiseksi; Perheyhtäläisyys –puussa verkko takertui gessoon niin, että se jäi pysyväksi osaksi työtä. Näyttää hyvältä. Joskus vahinko tai erehdys johtaa parhaimpaan lopputulokseen.

Tästä vihreästä puusta innoituin niin, että käytin verkkoa näyttelyn avainteokseksi mieltämässäni kokoomateoksessa ”Suupuu”. Verkko on työssä elementti, joka yhdistää esi-isät (kuvat) toisiinsa ja koko työn rajojen ulkopuolellekin. Liukuesteverkon päällä on kävelty Helsingistä Kemiin jos jonkinlaisessa mielentilassa. Maton-alinen maailma on nostettu näkyville ja samalla se on saanut uuden merkityksen.

Isoeno Veke oli joskus ihaillut eteläisemmän Suomen viljavia peltoja sisarensa luona käydessään, että helppohan näitä olisi viljellä verrattuna Kangasniemen kivisiin peltotilkkuihin. Toteamus tuli mieleen ihaillessamme Santo Antãon terassipeltoja. Harjunkylän peltoihin ei ikinä mahtuisi sitä määrää kivenmurikoita, minkä saaren rinteiden viljelyksillä näimme. Koneellisesta maanviljelyksestä on turha haaveillakaan. Kaiken helppouden keskellä, olemmeko me kuitenkaan sen onnellisempia kuin kapverdeläiset?

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Oma taide, Päiväkirja Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s