Monimielinen tulkinta

Esi-isien kuvat on laitettu laatikkoon ja verkko päälle. Häkkilinnut istuvat siististi laatikossaan! Mitä tästä voi ajatella? Tehdessäni lumoudun välillä valitsemiini ratkaisuihin niin, etten huomaa sellaista ilmiselvää tulkinnan mahdollisuutta, joka poikkeaa tarkoitusperästäni, ellei ole sille peräti vastakkainen. Nurinkurista on, että näin tapahtui myös Suupuun osalta, vaikka sen suunnittelu ja tekeminen on vienyt yli kaksi vuotta.

Verkon tarkoituksena oli kuvata unohduksen sumuverhoa, jonka taakse varhaisemmat esi-isien polvet vaipuvat. Toisaalta verkon säikeet yhdistävät valokuvat toisiinsa ja vetävät koko teoksen reunoja myöten yhteen. Näin sen näin tehdessäni kokoomateosta. Kunnes mieleeni välähti kuva häkkiin suljetuista esi-isistä. Häkkilintujen oloja helpottaakseni avasin isille ja äideille kurkistusreikiä verkkoon. Tiheämmän verkon taakse jäivät edelleen sellaiset esi-isät, joita itse en ole tavannut.

Suupuun vakiintuneeksi nimeksi tullee ”Silmä- ja suupuu”, koska katajanoksilla roikkuu jo enemmän silmiä kuin suita. Pelkkä ”Suupuu” olisi tietysti ollut nasevampi sanaleikki sukupuuta tavoitellen. Lisään vielä yhden nenän, ihan vain kiusallani tai sitten Nikolai Gogolin kunniaksi. Tämä nenä ei kuitenkaan löytynyt leivästä, joten sitä ei tarvitse kutsua hänen korkea-arvoisuudeksi eikä se ryntäile pitkin pääkaupungin katuja tai hienoissa juhlissa aiheuttamassa hämmennystä, ellei näyttelyn avajaisia lasketa sellaisiksi.

Samalla kun Suupuu on valmistautumaisillaan, luen Mirkka Lappalaisen kirjaa Jumalan vihan ruoska, joka kertoo nälänhädästä Suomessa ja Ruotsissa 1600-luvun lopussa. Tiedoksi äidilleni joka lukee silloin tällöin blogia ja samalla pahoitteluni, (koska kirja on hänen), että sen kulmaan jäi ylikypsästä banaanista hieman jälkiä, kun kirja oli työmatkalukemisena ja samassa kassissa. Juuri tuon kirjan sottaaminen globaalin ruokatalouden hedelmällä on lievästi sanoen ironista.

Suomen väestöstä menehtyi suurina nälkäkuolovuosina arviolta kolmasosa. On pieni ihme, että esi-isät yleensä selviytyivät hengissä. Toisaalta ihmettelen myös, miten pettua järsineillä esi-isillä on voinut säilyä geenistössään colitisille altistavia perintötekijöitä. Ainakaan Savossa en lukemani perusteella usko, että esi-isät olisivat pystyneet elämään turvautumatta ”petäjäiseen”.

Isoisän isä, joka on laatikossa verkon takana oikealla Einon kurkistusreiän yllä, oli lampuotin poika. Hänen ansiostaan isän suku teki sosiaalisen harppauksen talollisten kastiin. Ei ihme, että Rauha -mamma, joka kurkistelee kuvassa oksan takaa, harmitteli tuon tuostakin, että oli tyytynyt isoisän rakennuttamaan kuuden leivän leivinuuniin. Rauhan kotitalossa oli valtava, neljäsosan pirtistä vievä uuni.

Mietin aluksi kirjoituksen otsikoksi ”Väärinymmärryksen vaara”. Sitten oivalsin, että taiteessa monimieliset tulkinnat ovat enemmän rikkaus kuin heikkous. Täsmennän kuitenkin lopuksi, että tämänkertaisesta leikittelevästä kirjoitustyylistä huolimatta suhtaudun esi-isien toimiin ja elämiin hartaalla kunnioituksella. Koko syksyn näyttely on oikeastaan heidän muistokseen rakennettu.

Suupuu

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Oma taide, Tänään ajattelin Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s