Kuka mie nyt olen?

Lähikuukaudet ovat kuluneet enemmän taiteesta nauttimisessa kuin sen tekemisessä. Muutama hyvä teatteriesitys ja yksi raakile. Tukholman kulttuuritalolla puhutteli Katarzyna Kozyran näyttely. Tammikuulle esillä oleva näyttely koostuu videoinstallaatioista ja valokuvista, joissa näyttelytekstin mukaan ”näkee hänen ruumiinsa pienintä yksityiskohtaa myöten ja kuitenkin, henkilö jonka näemme on joka kerta toinen”. 

Yhtä matkakumppania vaivasi kysymys, että jos tällaista (nykytaidetta) pidetään esimerkkinä ja lähtökohtana tulevaisuuden taiteessa, niin millaista siitä sitten tulee? En tiennyt vastausta, toisaalta en ollut edes ajatellut näyttelyä sellaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi valokuvasarjaa, jonka yhdessä kuvassa taiteilija on sairaalavuoteella ja viimeisessä kuvassa iäkäs nainen makaa sohvalla Manet’n Olympian asennossa, on vaikea ymmärtää ilman alkuperäisteosta.

Kozyra avaa toisenlaisen näkökulman länsimaisen taiteen kuvaamisen kohteena olevaan ruumiiseen. Näyttelyn teosten tarkoitus on synnyttää ajatuksia ja oivalluksia. Artem etsi ehkä jotain kauneuden elämystä ja sen puuttuminen jäi vaivaamaan häntä. Kysymys hukkui pian yleiseen keskusteluun.

Vaikka Kozyran kuvat ja videot olivat voimakkaita ja hätkähdyttäviä, niin siltä minusta tuntui, että tekijällä on myös ilkukurinen huumorin pilke silmässä. Samansukuinen mieliala jäi toissaviikolla näkemästäni Jyrki Karttusen tanssiteoksesta ”Jeminan monta elämää”. Aikakerrokset, tanssi ja puhe, tragedia ja komedia menivät kaikki hurmaavasti sekaisin. Yhden ihmisen elämään mahtuu monenlaisia vaiheita, mielentiloista nyt puhumattakaan.

Parantelin hieman omakuvaa ja päätin, että se on valmis. Se jää hieman luonnosmaiseksi, mutta uskon, että kuva on niin parempi. Tämän vuoden aikana olenkin lähinnä muokannut omakuvaa. Ylijääneestä käsivarren palasesta tein postikortin, jonka lähetin ystävälleni Barcelonaan. Hän ymmärsi väärin, että olin laittanut koko kuvan korteiksi; se olisi ollut oikeasti kiinnostava ratkaisu!

Vaikka kortin saaja onkin passiivisessa vastaanottajan roolissa, niin ”itsensä” lähettäminen maailmalle palasina kuulostaa enemmän yhdessä koetulta tapahtumalta kuin valmiin maalauksen tarkasteleminen seinällä. Ehkä tässä on avain Artemin kysymykseen. Tulevaisuuden taiteessa ei ole kysymys niinkään jonkun yksittäisen tekijän työstä, vaan taiteen tekemisestä ja vastaanottamisesta ryhmässä. Taiteilijan tehtävä voi olla aloitteentekijä tai ohjaaja.

Signeeraukseen väärennetyt nimikirjaimet ovat Eevimummon, joka on kutonut kuvan keskeisenä elementtinä toimivan pohjan pyyheliinan

Signeeraukseen väärennetyt nimikirjaimet ovat Eevimummon, joka on kutonut kuvan keskeisenä elementtinä toimivan pohjan pyyheliinan

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja, Tänään ajattelin Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s