Maa jota ei ole

I landet som icke är
där går min älskade med gnistrande krona
Vem är min älskade? Natten är mörk
och stjärnorna dallra till svar.
Vem är min älskade? Vad är hans namn?
Himlarna välva sig högre och högre,
och ett människobarn drunknar i ändlösa dimmor
och vet inte svar.

Blogin ohjaussivun rohkaisu ”yksi postaus puuttuu sadasta” nostaa kirjoittamisen rimaa: sadannen kirjoituksen pitäisi olla jotain todella oivaltavaa. Toisaalta mitä ihmeellistä siinä on? Postaus on vain yksi sadan joukosta. Täydellistä ilmausta tai lausetta ei ole. Jörn Donner totesi niin kesäisellä luennollaan taidekeskus Salmelassa. Miksi siis minä en tyytyisi siihen mitä on?

Kun vilkaisee kirjoituksia taaksepäin, niin alku oli haparoivaa. Kirjoittelin muistiinpanoja yleisistä asioista. Ei silti että ne olisivat lakanneet kiinnostamasta, mutta alkoi tuntua hoopolta kirjoittaa niistä blogiin. Sitten hain luovuuden voimaa esi-isien tarinoista. Niiden muistiin paneminen on ollut suuri huvitus, kuten myös muutamat fantasiakirjoitukset. Näitä teemoja jatkan niiden muistiinpanojen rinnalla, jotka koskevat oman taiteen tekemistä. Kirjoittamisen myötä lukeminen on tullut takaisin elämään. Se on mukavaa.

Omakuva meni uusiksi loppusyksystä. Se ei edistynyt ja tukki samalla muiden töiden tulemisen. Kuvassa oli liikaa palikoita ja osia. Työnimi ”mitä jäljelle jää” suorastaan ilkkui minua. Tiesin ja tunsin, että ihmisestä jää paljon vähemmän jäljelle, kuin mitä palikoilla ja muilla härpäkkeillä halusin osoittaa. Revin kankaanpalat irti alustasta. Tuntui vapauttavalta heittää omakuvan entinen alusta roskiin. Uusi tausta on mummon kutoma pellavapyyhe. 

Kuvassa liuskat eivät ole vielä kiinnitettyinä alustaan. Pohjustin pellavapyyhkeen liimalla, koska halusin kankaan värien näkyvän. Jos haluaa tällaisen kankaan napakaksi kuin rumpukalvo, niin se täytyy pingottaa todella tiukasti. Pyyhekangas on niin huokoinen, että imiessään liiman se venyi eikä tiukentunutkaan kuivuessaan tavallisen taulukankaan tapaan. Toinen vaihtoehto olisi kiinnittää pohjustusvaiheessa kangas siten, että se olisi helppo kiristää jälkikäteen. Satuin tuhraamaan paksulti liimaa nimenomaan laskoksiin ja käänteisiin, niin kiristys on liian hankalaa. Hieman löysä kangas saa kelvata.

Riitta sanoi jollain Tornion koulun tunnilla, että yhdessä työssä ei tarvitse ratkaista kuin yksi tai kaksi kysymystä, niin se on aivan riittävää. Omakuvan kysymykset olivat yhtä paljon ajatuksessa kuin kuvallisuudessa. Alkuperäiseen työhön oli ympätty aivan liian monta ajatusta. Siksi se tuntui tukkoiselta ja sekavalta. Siitä puuttui ajatuksen selkeys. Elämässä yksinkertaiset asiat ovat tärkeimpiä ja parhaita. Omakuva ei ole ehkä yhtä monitahoinen ja jännittävä kuin miksi sen kuvitteli, mutta jäljelle jää kirkkaus ja selkeys.

Omakuvan uusi muoto

 

 Men ett människobarn är ingenting annat än visshet.
Och det sträcker ut sina armar högre än alla himlar.
Och det kommer ett svar: Jag är den du älskar
och alltid skall älska.

Edith Södergran

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s