Harjukaupungin salakäytävät

Kirja-arvio Harjukaupungin salakäytävien ensimmäisen osan perusteella oli huteralla pohjalla aiemmassa kirjoituksessani. Sain lukemisen loppuun jo kauan sitten, mutta Jääskeläisen romaani on mietityttänyt pitkään sen jälkeenkin. Kun tulkitsin salakäytävät virtuaalimaailman mustiksi aukoiksi, niin se oli selkeästi liian hätäinen arvio ja ennemmin kuvasi vain senhetkisiä omia ajatuksiani. Kirjailijan omasta blogikirjoituksesta oikeastaan löytyy vastaus salakäytävien arvoitukseen, mutta silti lukijana mielestäni on kiinnostavampaa yrittää ratkaista kirjailijan asettamia arvoituksia omista lähtökodista, pelkän tekstin perusteella.

Salakäytäväseikkailujen ohessa romaanissa on joitain muita tulkinnan avaimia. Miksi päähenkilö hukkaa päivittäin sateenvarjoja ja hankkii aina uusia kadotettujen tilalle? Hankkimisprosessi on myös toistuva teema. Sateenvarjo suojaa kantajaansa ja myöhemmässä osassa selviää, että tarinassa se suojaa ennemminkin katseilta kuin sateelta. Varjon suojassa kehkeytyy ensirakkaus. Päähenkilön aikuisiällä hukkaamat varjot ovat joka kerta erilaisia: toiset hienostuneita ja kalliita, toiset halpoja ja kertakäyttöisiä.

Sosiaalisessa mediassa kirjoittaja asettaa elämänsä julkisesti nähtäväksi. Tietysti siinä määrin kuin itse haluaa. Virtuaaliminän voi muokata haluamaansa suuntaan. Tämä muistuttaa kirjailija-Kertun keksimää elokuvallista elämäntapaa, jossa ihmiset valitsevat roolin ja persoonan, jota he esittävät tehdäkseen mahdollisimman suuren vaikutuksen kanssaihmisiin. Tavallinen elämä näyttäytyy ”hitaana jatkumohakuisuutena” mikä jähmettää ihmiset tylsiksi arkipersooniksi. Vaikuttavuus määrittää ihmisen arvon.

Onneksi kirjailija on kuitenkin ”RL”:n puolella ja irvailee näyttäytymisen ja näkymisen kulttia. Näin ainakin halusin tulkita, koska niin ylilyöviksi ja hirtehishuumorilla sävytetyiksi elokuvallisen elämäntavan oppaan neuvot käyvät. Päärynäpuukohtaus viittaa mielestäni myös tämänsuuntaiseen tulkintaan. Viimeisen kerran salakäytäviin jouduttuaan päähenkilöt tapaavat siellä kuolleet lapsuudentoverinsa. Veljekset heittelevät heille päärynöitä, joita haukkaamalla avautuvat mielenmaisemat mahdollisiin elämiin.

Jokaisesta tarjotusta hedelmästä he haukkaavat yhden palan tarttuakseen vain seuraavaan. Uppoutuessaan mahdollisiin elämiinsä he melkein unohtavat toisensa ja vaaratilanteen, mihin ovat joutuneet. Lopulta päähenkilön lapsuudessa kadonnut koira havahduttaa heidät harhakuvien lumosta. Koira tuo hampaissaan sen saman sateenvarjon, jonka alle he piilottivat nuoruudenrakkautensa. Tämä varjo suojaa heitä poikien päärynäsateelta. He irrottautuvat mahdollisten elämien lumosta ja pääsevät kiinni taas nykyhetkeen.

Salakäytävät ovat portteja alitajuntaan ja unimaailmaan; kerronnan kannalta fantasiamaailmaan. Viime viikolla Anja Snellman mainitsi STOA:n kirjailijatapaamisessa, että kun keskitytään tarinaan, niin jää usein huomaamatta se, että suomenkieli on instrumentti, jota kirjailija soittaa. Tämä huomio teki minulle ymmärrettävämmäksi Jääskeläisen blogin moton ”kirjoittamista vihaava kirjailija”. Sanat ja tarinat vain tulevat eikä niiden ääntä voi vaientaa, vaikka niiden uloskirjoittaminen on aikaa viepä ja välillä tuskallinenkin prosessi. Hitaan jatkumohakuisuuden paremmuus elokuvallisuudesta on sivuseikka, minussa lukijana syntynyt ajatus. Itse tarina ja kerronta on pääasia.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Tänään ajattelin Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Harjukaupungin salakäytävät

  1. matti jaaskelainen sanoo:

    Komeaa analyysiä. Ehkä siksi, että olen itsekin ajatellut samansuuntaisesti. Vaikkakin ilman sanoja, osaamatta tulkita sanojani tekstiksi. Hyvä, että löytyy samanmielinen tulkinta.

  2. Kiitos rohkaisusta! Välillä epäilyttää, että etsiikö romaaneista vain vahvistusta omille ajatuksilleen. Vielä pohdituttaa Kertun henkilö. Yhtäällä hän itse kertoo, että Kerttu luotiin vain Ollia varten ja toisaalla taas kuvaillaan pitkällinen muuntautumistarina ja kerrotaan, että Kertun täyttymys (hänellä on siis oma tahto ja toiveita) – on Ollin rakkaus, joka taas vapauttaa Karrin astumaan uudelleen esiin, kun Kerttu kuolee saavutettuaan päämääränsä. Onko Kerttu itsenäinen henkilö ollenkaan vai vain kuva Ollin ristiriitaisista haluista keski-iän kriisissä? Kertun kuolema myös vapauttaa Ollin jatkamaan ”oikeaa” elämäänsä. Ainakin siinä versiossa, minkä minä luin. Kolmannelta kantilta katsottuna tarina oli mukaansatempaava ja fantasiajaksoineenkin uskottava, mikä lienee ollut kirjoittajan perimmäinen tarkoitus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s