Liikaa ajateltu

Omakuvassa tuntuu olevan liikaa kaikkea. Harjoitelma tuntuu tässä vaiheessa paljon paremmalta: se on ilmava ja selkeä. Onko varsinaista työtä maalatessa ollut liikaa aikaa ja siksi siihen on tullut niin paljon kaikenlaisia elementtejä? Aina kun mieleeni on juolahtanut jotain uutta, niin olen lisännyt sen siihen. Maalasin harjoitelman suhteellisen nopeasti kolmella, neljällä kerralla (suhteutettuna omaan työnopeuteeni). Varsinaisen omakuvan tekemiseen on kulunut jo kolme kuukautta.

Harjoitelma vaikuttaa raikkaalta; monen maalauskerran jäljiltä omakuva tukkoiselta. Työn nimittäminen omakuvaksi on oikeastaan virheellistä, kun se juttu siinä ovat ne palikat, kalenterilehdet ja korkit. Kalenterilehdet ovat päässeet jo työhön kiinni, mutta muut pääosat vielä odottavat käsittelyä. Täytyykö tehdä vielä kolmas työ, jossa on vain palikoita? Sen työn aihe olisi ’killed my darlings’.

Loputon märsääminen aiheesta kyllästyttää. Ehkä taiteilijat siksi sanovat oraakkelimaisesti, että jokaisella katsojalla on oma tulkintansa. Omista töistä voin sanoa, että ajattelen niitä enemmän kuin hahmottelen. Tässä on varmasti ongelman ydin. Hahmottelu olisi heti paljastanut liialliset elementit. Toisaalta pitkään miettimäni työt, jotka teen nopeasti, tuntuvat onnistuvan parhaiten.

Omakuvassa innostuin yksityiskohdista ja unohdin kauneuden, joka piilee ajatuksen kirkkaudessa. Toisaalta onko tässä edes mitään ongelmaa? Jotkut työt ovat onnistuneempia kuin toiset. Sitä paitsi voin väittää, että toinen työ on harjoitelma ja harjoitelma on lopullinen työ.

Katoava tekijä

Lukemisen alla on Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Harjukaupungin salakäytävät. Romaani sattui käsiini oikeastaan kun luulin Harjukaupungin tarkoittavan naapurikaupunkiosaa. Onneksi takakannen teksti oli pientä ja tummaa fonttia hopeanharmaalla pohjalla: täysin lukukelvoton ilman silmälaseja. Kirja päätyi kassiin. Harjukaupunki osoittautui nimittäin Jyväskyläksi, mutta tarina imaisi mukaansa, kun päähenkilön arkitodellisuus, lapsuudenmuistot ja unet sekoittuvat lukijaa kuljettavaksi kiehtovaksi vyyhdeksi. 

Salakäytävissä seikkaillessaan lapsien ajan- ja paikantaju hämärtyy. Käsitin sen vertauskuvaksi sosiaalisen median todellisuutta hämärtävästä vaikutuksesta. Verkossa putoaa pimeään kuoppaan, jossa hapuillessa katoaa aika ja todellisuudentaju. Päähenkilö on uppoutunut uniinsa ja toisaalta menestyskirjailijan uuden kirjan toimittamiseen niin täydellisesti, että hänellä kestää tovi, ennen kuin hän huomaa perheensä kadonneen. Perhe löytyy facebookista!

Omassa blogissaan kirjailija pohtii nimiongelmaa: oman nimensä tavallisuuden ongelmaa. Täytyy myöntää, että hän on oikeassa. Minun täytyi monta kertaa vilkaista romaanin kantta, ennen kuin sen kirjoittajan nimi jäi mieleeni. Ja silti sille piti tehdä oma muistisääntökin. Toisaalta en oikein ymmärrä mikä ongelma siinä nimessä on? Hänhän on saanut tekstejään julkaistua. Onkohan Tapani Valkonen hyvä taiteilijan nimi? Ainakin siinä vuorottelevat takavokaalit ‘i’:n ja ‘e’:n kanssa muodostaen mukavan rytmin.

Ehkä ongelma on näkyväksi tulemisessa. Siis sen puutteesta. Jos kukaan ei muista nimeä, niin silloin ei ole olemassa. Kirjailijalle se tarkoittaa kuolemaa. Teksti jää elämään, mutta tekijää ei ole. Eikö se sitten vastaa barthesilaista käsitystä tekijän kuolemasta? Ehkä siksi minunkin piti lisätä omakuva jäljelle jääneiden esineiden rinnalle: tehdä se henkilö näkyväksi, jolta ne jäivät jäljelle. Finfoam -levyn käyttäminen maalausalustana antaa työlle niin hetkellisen leiman. Perinteisen kankaan voi irrottaa kiilapuista ja kiertää vaikka rullalle. Silti siinä on voimakkaampi esineen tuntu ja ajatus. 

Toisaalta Jääskeläinen ironisoi Harjukaupungissa ihmisten yrityksiä saada huomiota. Menestyskirjailijan maine syntyi elokuvallisen elämäntavan teorian luomisesta. Yhtäkkiä kaikki toimivat jonkun elokuvan henkilöiden tapaan tai sovittavat olemuksensa johonkin vaikuttavaan (elokuva)genreen. Ironian kohde on ihmisten vieraantuminen omasta elämästään. Epätoivoisessa huomionkipeydessään elämisen sijaan he näyttelevät elämäänsä. Tulee mieleen punk-nuoruuden kappale jossa laulettiin, että ”älä oo kun mainoksissa vaan pidä elämästäs kii”.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja, Tänään ajattelin Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s