Joulurinkelit

Joulumielen nostattavat niin tutut laulut kuin jouluruokien mautkin. Makeimmat perhetarinatkin liittyvät usein ruokaan tai kauppareissuihin. Ennen kaupoilla käynti ei ollut niin arkinen tapahtuma kuin nykyään. Elimäen Villikkalan kylästä ei päässyt millään julkisilla kulkuneuvoilla Kouvolaan. Lähin rautatieasema oli Korialla, yli puolimatkan. Niinpä isoäidin isä Vihtori kyyditsi kyläkoulun opettajan Kouvolan joulumarkkinoille ja silloin pieni koululainen, Eevi tyttö pääsi ensi kertaa läheiseen kauppalaan.

Isä antoi tytölle kymmenen markkaa omiin markkinaostoksiin. Eevi ihastui punaisiksi värjättyihin rinkeleihin ja pyysi torimyyjältä koko rahalla rinkeleitä. Myyjä ihmetteli hyväntahtoisesti, että oliko tyttö aivan varma, että hän halusi kymmenellä markalla rinkeleitä! Lopulta hän vakuuttui Eevin ostoaikeista ja pakkasi kymmenen rinkelilenkkiä paperipussiin kotiin vietäväksi.

Koko joulun ajan veljet kiusoittelivat siskoaan rinkeleistä. Heidän mielestään se oli onnettomin markkinaostos mitä ajatella saattaa. Rinkeleitä oli niin paljon, että niitä ripustettiin kuusenkoristeeksi. Sitten kun muut jouluherkut oli syöty, kelpasivat rinkelitkin pojille.

Sodanjälkeisenä pula-aikana rinkelitkin olisivat varmaan maistuneet. Kun kaikesta oli pulaa, niin hiivaakaan ei ollut aina kaupoissa. Mummo kuuli, että sitä oli tullut kauppaan ja kun ei itse kerinnyt kiireiltään, niin hän laittoi minun äitini kauppa-asialle. Paluumatkalla naapuri tarjosi kyydin äidille ja muille lapsille hevoskärryn perätuhdolla. Pala palalta hiiva katosi parempiin suihin kun b-vitamiinin puutteessa se oli lapsille parhainta herkkua.

Hiivan katoamistemppua kompensoi se lihakaupassa käynti, kun äitini onnistui saamaan kokonaisen makkaran puolikkaaseen makkaratankoon oikeuttavalla lihakortilla. ”Mikset sie äiti ota koko makkaraa?” – äitini oli kysynyt viattoman hennolla äänellä. Myyjä katsahti laihaa pientä tyttöä, sitten Eevi -mummoa ja lopulta kääräisi mitään sanomatta kokonaisen makkarapötkön pakettiin.

Pula-aika käväisi mielessä, kun ostin piparitaikinan ainekset tänään kaupasta. Äidin toissaviikolla mukaani laittamat joulupiparit on jo syöty. Tällä kerralla täytyy kokeilla omia leivontataitoja. Leivontamargariini saa nyt kuitenkin kelvata voin korvikkeena.

Suuri osa kauppamatkoista painuu tietysti unholaan. Merkittävimmät ostosmatkat olivat dokumentoinnin arvoisia. Ensimmäinen dokumentoiduista kauppareissuista lienee mandoliinin hakumatka Lahteen. Sulo -vaari ja Eino Mutta polkivat pyörällä Elimäen Ratulasta Lahteen soittopeliä ostamaan. Kuva on jonkun tuntematon matkakuvaajan ottama eikä siinä näy itse maniskaa. Ehkä kuva on otettu ennen tärkeän hankinnan tekemistä.

Sulo vaari ja Eino Mutta mandoliininhakumatkalla Lahdesta, tuntematon matkakuvaaja

Sulo -vaari ja Eino Mutta Lahdessa mandoliininostoaikeissa 30-luvun alkupuolella

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Isien tarina. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s