Aikakone

Aika on väljä käsite: jokaisessa työssä voi nähdä sen heijastumisen. Tekemiseen ja suunnitteluun on kulunut tietty aika. Uusimpien töiden väri- ja maalikokeiluissa pyrin tuomaan ajan vaikutuksen selvästi nähtäväksi.

Aikakone on kiehtonut ihmisten mieltä vuosisatoja. Millaista olisi kurkistaa menneeseen tai tulevaan aikaan? Otin näyttelyyni mukaan töitä neljän vuoden takaa. Se on pieni vilkaisu taaksepäin omaan tekemiseeni: millä tavoin se on muuttunut tai kehittynyt.

Vierastan sanaa ´tutkia´ oman taiteen tekemiseni yhteydessä. Tunne saattaa juontua kielentutkijan koulutuksestani. Slaavilaisen filologian kielitieteilijän ura kääntyi matkailualalle kun Venäjä vei mukanaan. Työn lomassa opiskelin kuvataidetta ja Aikakone juhlistaakin valmistumistani Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi.

Kutsun omaa taiteen tekemistä mieluummin tunnusteluksi. Tunnustelen maata jalkojeni alla, – kantaako se? Tunnustelen perusasioita: värejä ja tekstuureita. Töiden valmistuessa toinen toisensa jälkeen huomaan, että vaikka värit tai muodot ovat pääosassa, niin jokin esittävä aihe punkee töihini. Ehkä pitämälläni blogilla on ollut tähän oma vaikutuksensa.

Tekstit ovat dialogissa töiden kanssa ja tarinat esi-isistä kulkevat rinnalla, vaikka niillä ei olekaan suoraa yhteyttä teoksiini. Nimesin blogin matkaksi luovuutta kohti. Työt ovat virstanpylväitä matkalla. Matkan ohella ne osoittavat aikaa. Kirjoitukset ovat muistijälkiä. Aikakone on hyrähtänyt käyntiin.

Tervetuloa tutustumaan töihini Radisson Plazan Pääkonttori ravintolan parvelle 1.10.-30.11.2011!

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Oma taide Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s