Muukalainen Itäisessä Torniossa

…olla ikuisesti vierasmaalainen;
olemme täällä, mutta samalla emme ole,
olemme olemassa, mutta samalla emme ole.
Mario Vargas Llosa

Juna ylitti Raumon ja hidasti keinahdellen kulkuaan. Tornio Itäinen: puolenkymmentä autoa oli vastassa seisakkeella pois jääviä matkustajia. Viimeinen auto kaarsi parkkipaikalta. Voi herratun aika, – manasin mielessäni, mihin helevetin pusikkoon mie olen joutunu! Nostin alistuneena levyt kainalooni ja astelin parkkipaikan poikki tielle. Keskusta, viisi kilometriä.

Ilma oli raikkaan syksyinen ja lauantaiaamun tie tyhjä. Kävely tekisi hyvää junassa nukutun yön jälkeen. Alikulkusillan ali ja sitten vasemmalle, yksinäinen pyöräilijä oli rohkaissut jatkamaan tarpomista kun jäin Torpin Rinnakkaiskadun ja Torpinkadun risteykseen hölmistyneenä tuijottamaan tienviittoja, että mihin nyt? Pian Suensaaren tuttu siluetti nousi näkyviin ja huokasin helpotuksesta.

Sillalla harppoessa levyt eivät painaneet enää mitään. Lapin Kullan tehdas seisoi hiljaisena joen rannassa. Hilkalla oli jo kahvinkeitin valmiiksi ladattu. Hän napsautti keittimen päälle ja porisimme viimeiset kuulumiset, joita olikin kertynyt kahden vuoden ajalta. Viimeisen uudistuksen myötä makuuhuone oli muuttunut työpajaksi. Lattialla oli lajittelematon rimakasa, joka aiheutti Hilkalle stressiä.

Valitsimme kasasta sopivat rimat kolmen työn kehystyksiin. Lähdimme kaupungille pienelle kävelylle. Tuntui kuin vasta eilen olisin lähtenyt sieltä. Hallituskatu kävelykatuna oli uutta. Se päättyy kauppakeskukseen, jossa on ne joka pitäjästä löytyvät Dresmannit ja Lindexit. Kävelykadulla sen sijaan on ainutlaatuinen Disainerit -kauppa, josta löytää vain paikallisten taiteilijoiden tekemiä töitä.

Karkiaisella Hilkka nautti tutusta donitsista, minä otin lohileivän. Leipä meinasi mennä väärään kurkkuun, kun joku taputti olalle. Se oli Leena, sylissään pieni kaveri, jota en tuntenut. Kuinka usein Helsingin kahvilassa istuessani tapaan sattumalta jonkun tutun! Hetken tunsin itseni muukalaiseksi nykyisessä elämässäni, kunnes tajusin, että kaikkihan ne ovat läsnä tässä ja nyt: minä olen yhtä todellinen Hilkalle ja Leenalle kuin aiemminkin.

Tupasvillan pysäkillä odottelin Rovaniemen bussia. Heiluttelin jalkoja hermostuksissani. Bussi oli myöhässä. Onneksi repussa matkaeväänä olivat Karin antamat taatelit. Napostelin pussin tyhjäksi ja mietin miten ihmeellistä elämä onkaan. Onnikan valot vilkkuivat jo Isohaaran patosillalla.

Lainaan Hilkan sanoja: ”Mie suorin tästä reishun, kollaahman pohjosen vaimoitten huussollinpiot. Että oos net sielä syyskorjut saahneet alkhun ja marjankokoamiset ja muut asiat oorninkhin. Se häätyy olla tähelisenä ja vähän avittaa alkhun, jos sielä vain jolkkaroihan. Molen muutaman päivän poies, koittakaa tekki olla jonaki, sen aikaa”.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s