Kymenlaakso revisited

Matka kotiseudulle tarkoittaa yleensä suoraa pyrähdystä Helsingistä Myllykoskelle tai mökkimatkaa Luumäen Kivijärvelle. Ylioppilaiden juhlaviikonloppu vei vähän kuljetuille teille ensin Myllykoskelta Lahteen Anni -pikkuserkun juhliin ja sieltä Elimäen kautta Anjalaan serkun tytön, Nooran juhliin. Herkullisia voileipä- ja täytekakkuja sulatellessa harvoin tavatut sukulaiset ja juuret pyörivät vielä mielessä.

Ennen matkaa tarkastimme kartasta, että lyhin tie Myllykoskelta Lahteen kulkee Kymijoen länsirantaa pitkin Korian kautta. Ylitimme joen: Ummeljoelta pohjoiseen ohitimme pian Värälän rauhankiven. Jonkin matkaa sen jälkeen seuraa Vilppulan kylä, jonka ohi mennessämme äitini muisti mainita, että täältä oli kotoisin sittemmin Ratulan kylän Sipilän talon isännäksi tullut Tuomas Tuomaanpoika. Ihmettelin, että kuinkahan kaukaisesta esi-isästä nyt on kysymys.

Onneksi viitseliäämmät sukulaiset, äitini mukaan lukien, ovat tutkineet sukujuuria. Eino Toikka on toimittanut Tuomas Sipilän suvusta sukuselvityksen, joka on julkaistu vuonna 2004. Tuomas Tuomaanpojan aikaisessa, tuolloin Uudenmaan itäisessä kolkassa ei ihmistä niinkään määrittänyt sukunimi, kuin se mihin paikkaan tai taloon hän kiinnittyi. Alun perin Tuomas oli Poikala, sittemmin Heikkilä, mutta lopulta hän omaksui sukunimekseen Sipilä, joka oli Elimäen Ratulan kylässä talo mihin hän asettui isännäksi.

Sukuselvityksessä Eino Toikka on myös kirjoittanut puhtaaksi, osittain käännättänyt ruotsista sekä julkaissut rälssitila Sipilä numero 2:ta koskevat asiakirjat vuodesta 1872 lähtien. Tuona vuonna Maria Kristiina Kallentytär vahvisti puumerkillään kauppakirjan, jossa hän luovutti tilan omistuksen tyttärelleen ja tämän miehelle Tuomas Tuomaanpojalle. (Kauppakirja on sivulla 150).

Kauppakirjan mukaan tytär ja vävy luovuttavat vuosittain Maria Kristiinalle tynnyrin ruista ja tynnyrin kauraa. Kuitenkin jos hän eroaisi tyttärensä ja tämän miehen Tuomas Tuomaanpojan taloudesta, niin he antaisivat syytingin, johon kuuluu pitkä lista maataloustuotteita ja sen lisäksi mm. palmuvahaa, kahvia ja sokeria kutakin kaksi naulaa; yksi kannu paloviinaa. Yksi kappa pellavaa kylvetään hyvään peltomaahan ja tästä sadosta kehruutetaan kaksi naulaa lankaa. Yksi lammas olisi ruokittava ja annettava hevonen käyttöön. Sopimukseen kuului myös hellä huolenpito vanhuudessa ja kristillinen hautaan saattaminen.

Sukuselvitys ei kerro, erosiko Maria Kristiina koskaan tyttärensä taloudesta. Toimelias vävy oli kuitenkin varmasti toivottu jatkamaan taloa, jossa oli vain tyttölapsia. Näin Tuomas Tuomaanpoika omaksui talon nimen sukunimekseen ja hänestä tuli laajan jälkeläisjoukon kantaisä. Äitini tiesi kertoa, että kantaisä höpsähti viimeisinä elinvuosinaan ja viiletti pitkin Ratulan kylän raittia tietämättä tuon taivaallista maailman menosta.

Tästä sukuselvitys ei kerro mitään. Tiedon täytyy tulla äidin mummolta, joka oli jo parikymppinen isoisänsä Tuomas Tuomaanpojan kuollessa korkean iän saavuttaneena vuonna 1911. Kaukaa alkanut tarina kehräytyy vihdoin nykyhetkeen ja yhden jälkeläisen ajatuksiin. Iita mummo eli viimeiset vuotensa Metsäkulmalla, tässä äitini kotitalossa, jonka vintillä nyt kirjoittelen näitä rivejä. Historia muuttuu käsin kosketeltavaksi ja sukupolvien virtauksen tuntee omissa suonissaan. Oma elämä tuntuu himpun mielekkäämmältä.

Joskus pohdin, mistä äidin into sukututkimukseen juontuu tai miksi serkku valitsi urakseen historiantutkimisen? Onko Eevi-mummo historiakiinnostuksen tunnistamaton innoittaja? Hän käy hämmästyttävällä kronikoitsijan tarkkuudella kerrasta toiseen läpi sukulaissuhteita: isiä ja äitejä; lapsia ja puolisoita, näiden asuinsijoja ja lähtökoteja naapureitakaan unohtamatta. Silloin tällöin näistä syntyy äidin tai enon kanssa erimielisyyttä, mutta useimmiten päädytään jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen.

Kun viimeisestä tapaamisesta äidin serkun Helenan kanssa on kulunut kolmekymmentä vuotta, niin välttyy kuulemasta tavanomaista ”ootpas siä kasvannu” -huudahdusta. Joka tapauksessa tuntui mukavalta onnitella pikkuserkkua elämän yhdessä käännekohdassa, vaikka tapaaminen olikin ensi kerta. Ja seuraavan kerran Kakkugalleriassa kahvitellessa täytyy olla tarkkana, löytyykö tiskin takaa tutun näköisiä sukupiirteitä.

Matti ja Eeva-Liisa Sipilän kultahäät 27.6.1926 Sipilän pihalla. Matti oli Tuomaan poika ja vaarini isoisä. Sulo vaari on kolmas vasemmalta pikkupojista. Laitimmainen kuvan poika, isosetä Väiski, saatettiin hautaan toissavuonna.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Isien tarina Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s