Täydellisyyden kuristusotteessa

Kuin sokea myyrä on meidän kaivettava tie elämämme polulla tunteiden ja tapaamisten läpi. Mukailtu lainaus, jonka alkuperäistä muotoa en ulkolukutaitoni takia voi muistaa. Täydellisyyteen pyrkivä mieleni pakottaisi minut etsimään alkuperäisen lähteen*, mutta päätin helpottaa elämääni ja luopua pyrkimyksestä täydellisyyteen.

Kouristuksenomainen pyrkimys täydellisyyteen johti siihen, ettei mikään ollut enää hyvää. Kiukuttelin, väsyin ja sairastuin. En ole varma järjestyksestä. Ihminen on kokonaisuus. Sairastaminen kiukutti ja pelotti, – väsytti. Yhtä aikaa ei voi olla täydellinen taiteellisessa luovuudessa, parisuhteessa, työssä, ystävistä huolehtimisessa, luonnonsuojelussa, you name it!

Paraneminen täydellisyydestä kestää pitkään, ehkä koko loppuelämän. Nykyinen talouden ja kulttuurin kilpahurmos ajaa meitä haluamaan niin paljon ja olemaan parhaita, äänekkäimpiä ja näkyvimpiä. Ollakseen hyvä täytyy ristiriitaisesti kyetä olemaan huono; kohdata itsensä sellaisena kuin todella on. Ihmissuhteissa kaksi epätäydellisyyttä kohtaa toisensa. Syntyykö niiden resonoinnista riitasointu vai heliseekö ääni kauniisti? Minä olen tällainen ja sinä olet sellainen, kuin olet. Se on hyvä.

Täydellisyys joutaa romukoppaan

Luovun täydellisyydestä ja sen tavoittelemisesta. Keskityn olennaiseen. Se on läheisyys, hellyys ja vastuunkantaminen niistä sydämistä, jotka minulle on annettu elämäni aikana. Aina tämä ei ole ollut missioni, lainatakseni ilmaisun yritysmaailmasta. Mikä sitten on visio? Henkisesti kasvanut ja hyvinvoiva ihminen. Vastuunkantamiseen kuuluu itsensä paljastaminen epätäydellisenä. Se on herkkä tila ainakin perfektionistille. 

Yhtä lailla täydellisyyden vaatimus jähmettää luovuuden. Olen huomannut, että työt jotka sutaisee välitöinä tai harjoitteluna, ovat usein parempia kuin ne joihin asettaa valtavat odotukset.

Tiedustelimme kerran lempitarjoilijaltamme kortteliravintolassa, että ovatko pitsat hyviä. Hän vastasi, että hyviä yritetään, mutta tuppaa tulla aina erinomaisia. Lohdullisempaa on kuulla maanantain body balance harjoituksen loppurentoutuksessa, kuinka Pirjo kehottaa tyhjentämään mielen kaikista ajatuksista, antaa niiden tulla ja mennä; ”enää ei tarvitse osata mitään, voi olla vaan”.

*) Sirkka Turkan runosta tai Leena Krohnin Donna Quijotesta, – vai jostain ihan muualta? Jos tiedät kuitenkin oikean lähteen ja lausemuodon, niin lähetä se toki kommenttina!

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Luovuudenhoidon korit, Päiväkirja Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s