Unessa useasti

Iita-mummo, eli äidin mummo, joka asui äidin perheessä elämänsä viime vuodet, menetti aikaa myöten ajan- ja paikantajunsa. Valokuvista hän tunnisti tutut kasvot, mutta oman kuvansa nähdessään sanoi, että tuota vanhaa naista mie en kyllä tunne.

Eevi-mummo tosin selittää tunnistamattomuuden sillä, että Iida oli vanhan kansan nainen, joka ei tuntenut omia kasvojaan siitä syystä, että hän ei katsonut peiliin. Naisen ei sopinut koreilla ja tuijottaa kuvajaistaan. Hiuksensakin hän kampasi kallistaen päätään sivulle. Kylällä käveltiin katse tiukasti maahan luotuna.

Omaan maailmaan uppoutuminen niin, ettei tunnistaisi itseään tai tietäisi missä on, tuntuu käsittämättömältä. Joskus havahdun kesken unta ja kestää hetken palautua itseensä ja siihen paikkaan, missä silmänsä sulki. Näin käy jos uneksin lapsuuden kodista. Sellaista unta en tosin pitkään aikaan ole nähnyt, mutta paikoilla on unissa vahva merkitys.

Tunnistan silloin tällöin toistuvan aiheen, missä olen useimmiten Venäjällä etsimässä jonkun elämästäni kadonneen ihmisen kotia, mutta en löydä oikeaa rappua tai ovea; portaat ovat sortuneet, käytävät pitenevät ja laajenevat niitä kulkiessa tai hissi jumittaa, ovet avautuvat tyhjään käytävään. Unien selittäjät sanoisivat varmasti, että jokin asia on jäänyt käsittelemättä.

90-luvun muutosten kourissa ollut Venäjä painoi mieleen sopivaa aineistoa painajaisille. Välillä osoitteen perusteella oli oikeasti vaikea löytää rappua tai edes oikeaa rakennusta. Plehanovin kieli-instituutin käytävät tuntuivat loputtomilta. Jaroslavskoje šosseen hissi piti laahaavaa metallista ääntä välillä jumittaen kerrosten välille. Kerrosnäppäimet oli sytyttimellä sulatettu huumaavien muovikaasujen tarpeessa.

Mitä tapahtuu, kun nykyihminen menettää muistinsa? Iita-mummo käyskenteli varmaan höpsähtäessään ikuisesti Ratulan raitilla. Millaiseen pulaan hoitohenkilökunta joutuu, kun vanhus on kadottanut mielensä milloin Kouvolassa, Porvoossa, Tampereella, Plehanovin instituutin käytävillä tai Jaroslavskojen valtatiellä. Vai jääkö mielen sopukoihin vain jokin yksi paikka, ja jos näin tapahtuu, niin mikä niistä? Silloin kulkee unen mailla etsimässä sitä ainoaa oikeaa tietä.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Päiväkirja Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s