Tulisilla hiilillä

Kukapa pikkupoika ei olisi kiinnostunut junista, mutta ehkä rautateiden risteykseen kasvanut kotikaupunki vielä voimisti tuota viehätystä. Ratapihalta kaikuneet vislaukset ja kuulutukset sekä yhdistettävien junavaunujen mäiske tuudittivat Kouvolan pojan uneen. Isän kotitilalla taas Kotkan radalta kantautunut jylinä katkaisi silloin tällöin maaseudun rauhan.

Pikkusuon kohdalla oli seisake. Entisenlaisissa junissa ei ollut mitään stoppipainiketta. Jos halusi jäädä seisakkeella pois, täytyi istua ensimmäiseen vaunuun: siitä saattoi ennen seisakkia hihkaista veturinkuljettajalle äänekkäästi ”Pikkusuo”, niin tämä tiesi pysäyttää. Pimeällä taas lättähattuun pyrkiessä täytyi varustautua taskulampulla tai muulla valotuikulla.

Kuusikymmenluvun alussa isäni porasi kaivoja. Työhön tarvittavia teriä hän takoi itse ja sitä varten hänellä oli matka-ahjo. Liikuteltava paja nieli hiiliä, joiden hankkimista Valtion rautatiet tietämättään tukivat. Pikkusuon kohdalla Kotkan rata tekee mutkan ja kaarteessa osa hiilivaunujen kuormasta varisi radan varteen. Kallisarvoista tarveainetta ei sopinut jättää maahan lojumaan. Kotitilansa muilta töiltä joutaessaan isä oli radan varressa poimimassa hiiliä. Välillä siellä kykkivät myös tuleva äitini ja isän nuorempi sisko Terttu.

Tuolloin eivät vielä sälkävaivat kiusanneet ja hiilenkeruun, heinätöiden tai muiden maatalon askareiden jälkeen nuoriso lähti tanssimaan Kallioniemen lavalle. Joskus lähdettiin kauemmas Hongistoon tai Kuusankosken kunnantalolle. Eero ja Esko olivat vielä saunassa kylpemässä kun Tepa istui jo isän Skodan takapenkillä ettei häntä nuorimpana jätettäisi kyydistä. Maatalon pojat hehkuivat keitetyn ravun punaisina  ennen kuin edes pääsivät tanssin pyörteisiin. Parempi oli kuitenkin vihtoa nahka puhtaaksi hiilestä tai heinänpölystä!

Serkun piirustuksessa Marjatta ja Eero ovat lähdössä Skodalla ajelulle. Liki viisikymmentä vuotta vintin seinällä on polttanut makulatuurin keltaiseksi.

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Isien tarina. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s