Kokeva ajattelu

Tuntemani kuvataiteilijat ovat mielestäni juurevia ihmisiä. Samalla kun heidän ajattelunsa tuntuu liitävän jossain tavanomaisuuden ulkopuolella, niin silti he ovat käytännöllistä sakkia ja pitävät kiinni omintakeisista ajatuksistaan. En ollut liiemmin vaivannut päätäni pohtiakseni, onko tälle ilmiölle mitään yhteistä nimittäjää tai syytä. Näin vain on.

Taiteentekijä joutuu viettämään pakostikin paljon aikaa yksin tekemisensä parissa. Yksi syy omaperäiseen ajatteluun tulee tässä tarjolle itsestään. Väitän kuitenkin, että nimenomaan kuvan tekemisessä ja tarkastelussa on jotain erityislaatuista muiden taidemuotojen rinnalla: ajattelu on yhteydessä maailmaan ilman tavanomaista verbalisoivaa höpötystä, joka katkaisee yhteyden ilmiöiden välittömään ymmärtämiseen ja tuntemiseen.

Sain vihdoin käsiini Marjon väitöskirjan (*, joka on julkaistu Lapin Yliopiston julkaisusarjassa. ”Katseen kulttuuriset rajat” on loppuunmyyty, mutta löytyi Sellon kirjastosta, mistä se lähetettiin minulle Kallion kirjastoon. Tähänastinen lukemani tutkimuksen osa, – taustaa ja tutkimuskysymystä esittelevä alku sekä toisen pääluvun pohdinta kokevasta ja visuaalisesta ajattelusta, on tukenut omia ajatuksiani ja antanut sille todellista tutkimuksellista vahvistusta.

Käsitellessään ajattelua eri elementein, Marjo huomauttaa, että kuvan läsnäolo tilassa tekee sen vaikutuksen välittömämmäksi kuin sanasta. Se vaikuttaa myös tunteisiin, missä tapauksessa käsittäminen ja muistaminen ovat käsittääkseni paljon voimakkaampia (s. 89). Sana tai ääni on hetkellinen ilmiö: kuvaa voi tarkastella kokonaisvaltaisemmin, kun se pysyy läsnä.

Käänteisesti kuvaa tehtäessä sanallisen ajattelun osuus on pienempi: jos kuvittelen itseäni suunnittelemassa jotain työtä, niin jopa eri työvaiheet näen ennemminkin kuvina mielessäni kuin että kävisin niistä sisäistä dialogia. Oikeastaan samasta ilmiöstä on kyse metsässä samoilussa, marjojen tai sienien poimimisessa ja kaikenlaisessa ruumiillisessa työssä. Sisäisen höpötyksen sanatulva lakkaa ja ihminen tuntee yhteyden maailmaan väkevänä ja todellisempana kuin sanallisen käsitteellistämisen kautta.

Joudun ehkä sittenkin vielä etääntymään taannoisesta arvostelustani niitä kuvataiteilijoita kohtaan, jotka väittävät ”tutkivansa” jotain ilmiötä. Ehkä kyse on juuri siitä, että he tutkivat maailmaa ja sen ilmiöitä tunneälyllä. Havainnointi on osallistuvaa samalla tavoin kuin šamaaneilla, joiden pyrkimys, kuten Marjo kirjoittaa, on ”(…) palata yhteiseen inhimilliseen luontoomme, juuriimme ja menetettyyn yhteyteen kasvien, eläinten ja itse planeetta Maan kanssa” (s. 67).

Ongelmallisemmalle alueelle tullaankin juuri silloin, kun taiteilija yrittää saattaa tekemisensä kohteen ja perusteet sanalliseen hahmoon. Tuloksena on usein järkyttävän vaikeaselkoista tekstiä, josta tulee usein mieleen, että onkohan kirjoittaja itsekään ymmärtänyt kirjoittamaansa. Kuvataiteilijan tutkijuus on osallistuvan ja kokevan hengen tarkastelua maailmasta ja sen ilmiöistä sekä niiden esille tuomista.

*) Remes, Marjo. Katseen kulttuuriset rajat – shamanismista uusshamanismiin. Acta Universitatis Lapponiensis 87. Rovaniemi 2005.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Tänään ajattelin Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s