Kenttäpostia talvi- ja jatkosodasta

Postimerkkien keräilyintoni vuoksi mummon polttamista sota-ajan kirjeistä ja korteista neljä korttia oli säilynyt kokoelmani osana. Nyt kenttäpostileimojen sijaan arvokkaimmilta tuntuvat itse kortit. Kolme korttia on Sulo-vaarin ja yksi mummon Aarre veljen Eeville lähettämiä.

Talvisodan ajan Myllykoskea pommitettiin ankarasti. Varsinaisena kohteena olivat Kymijoen sillat. Stalin oli käskenyt säästää paperitehtaat neuvostoliiton tulevaisuutta varten. Korian siltaa ei saatu alas koko sodan aikana: paluumatkalla pommikoneet joutuivat kuitenkin tyhjentämään lastinsa, että polttoaine riittäisi paluumatkalle. Pommitusten tuloksena kotikaupunkini Kouvola oli sodan jälkeen yksi soraläjä Salpausselän harjun päällä eikä Myllykoskikaan välttynyt pommituksilta.

Eevi pakeni ankarimpia pommituksia kahden pienen pojan kanssa Elimäen Ratulan kylään. Äitini syntyi vasta jatkosodan asemavaiheessa vuonna 1942. Ratulaan lähetettyjen korttien osoitteena on yksinkertaisesti rouva Eevi Katajala, Elimäki, Ratula. Postinumerot ovat paljon myöhempää kehitystä. Vaarin korttien sävy kuulostaa huvittavan etäisen kohteliaalta, vaikka perhettään kaipaava mies kirjoittaakin nuorelle vaimolleen ja kahdelle pienelle pojalleen. Ehkä se johtuu siitä, että kirjeet ja kortit saattoivat joutua sotasensuurin silmien alle, tai sitten hellät sanat säästettiin tapaamisiin kasvotuksin. Tapaamista ei kuitenkaan pitkään aikaan tullut!

Eevi Heleenan rippikuva 30-luvun alkupuolelta

Talvisota päättyi välirauhan solmimiseen maaliskuun 13. päivänä. Kaikkia joukkoja ei läheskään heti kotiutettu. Näihin miehiin kuului myös Sulo vaarin pioneerijoukot Kymenlaaksosta. Miehiä pidettiin Lemillä pitkälle yli kesän. Sulo kirjoittaa kotiin 22. päivä toukokuuta: ”Toivon teille sinne hauskaa kesän jatkoa. Täällä sitä vaan ollaan ja pois pääsystä ei ole tietoa. Sulo.” Miehiä käytettiin muun muassa sadonkorjuun töissä Lemillä.

Juhannukseen mennessä elimäkeläisten mitta tuli täyteen. Miehet lähtivät puntikselle. Vaari ajoi polkupyörällä Lemiltä Myllykoskelle ja kauemmas Elimäelle matkanneet miehet ottivat luvatta käyttöön kuorma-auton. Auton kuljettajaa rankaistiin ankarimmin. Vaari pääsi kotiin Myllykoskelle vasta syyskuussa.

Yksi säilyneistä korteista on lähetetty jatkosodan aikana. Vaarin päiväys on 15. syyskuuta 1941. Hän kirjoittaa: ”Terveiseni taas sinne kotia teille kaikille. Olen nyt täällä naapurin karjalassa. Vähän yli A-n. Sanohan hannulaisille myöskin terveisiä. Sulo.” Läh. stm Katajala S. Kpk2 2052.  ’Kpk2’ tarkoittaa kenttäpostikuori 2, mutta lopun numerokoodi ei ole selvinnyt minulle. Numeron merkitys selvisi Annen lähettämästä vastauksesta alla: se on peiteluku Seitsemännelle siltakomppanialle.

Tässä kortissa ei ole sotasensuurin leimaa. Ehkä sen vuoksi vaarin maininta joukkojen sijoituspaikasta on mennyt läpi. ”Vähän yli A-n”  tarkoittanee Aunusta. Vaarin sota-ajan kuva-albumissa on kuvia Petroskoista tai Äänislinnasta, kuten silloin suomalaiset kaupunkia kutsuivat. Muistan myös vaarin puhuneen hänen olleen jatkosodan aikana Lotinanpellossa, vaikka myöhemmin tänä kesänä saamieni tietojen mukaan suomalaisjoukot eivät koskaan sodan aikana edenneet sinne saakka, lähelle tosin Syvärin ja Aunuksen seuduille Laatokan Karjalaan.

Tuohon aikaan perhe oli Myllykoskella. Ehkä pommitukset vuoden 1941 syksyllä eivät olleet yhtä ankaria kuin talvisodassa eikä Ratulaan ollut toistamiseen syytä lähteä evakkoon. Hannulaisilla vaari tarkoittaa ilmeisesti Sipilän mamman eli äitinsä enon poikaa ja tämän perhettä. Vaarille oli järjestynyt enon pojan avulla töitä Myllykosken tehtailta, vaikka Sulo ei ollutkaan suojeluskunnassa. Siksi hannulaiset olivat äitini perheelle läheinen, vaikka sukulaisuus ei kovin läheistä ollutkaan.

Joulun alla vaari muisti onnitella Eeviä nimipäivän johdosta. Hän kirjoittaa: ”Hauskaa joulua ja paljon onnea nimipäiväsi johdosta. Kiitoksia paketista sekä (tästä sanasta en saa selvää) jotka olet minulle lähettänyt. Kyllä ne ovat tulleet perille molemmat. Sulo.”  Joulutervehdyksestä huolimatta kortin kuva-aiheena eivät ole punapukuiset tontut tai joulupukki, vaan herkän vihreäsävyinen kieloaihe painetun tekstin ”Sydämelliset onnittelut” kanssa. Kuva-aihe ei ole aivan ajankohtainen talven pakkasissa, mutta tuskin kenttäpostissa oli suurta joka tilanteeseen sopivaa korttivalikoimaa. Kortin osoitepuolella on pioneerikomppanian leima ja toinen, haalistuneen sininen leima ”sotasensuurin tarkastama”.

Mummo on myöhemmin ylpeillyt meille lapsenlapsille taidoistaan sitoa kunnon postipaketit. Postissa virkailija oli kovaäänisesti esitellyt Eevin tuomaa lähetystä, kun joku toinen vaimo oli ollut postissa lähettämässä nopeasti kasaan kyhäämäänsä tusseroa: tällainen postipaketin täytyy olla, kuin halko!

Sodan kokemuksista huolimatta vaari oli tunteellinen ja herkkä mies. Kaunis musiikki sai vaarin liikuttumaan kyyneliin. En ihmettele, että Eevi oli rakastunut Sulo Armakseen, kun kuvittelen sotaväen aikaisen kuvan nuorenmiehen saaneen vielä vartuttuaan ripauksen miehistä ilmettä.

En kuitenkaan koskaan muista kuulleeni hänen soittaneen mandoliinia, joka riippui seinällä vaarin lukutuolin vasemmalla puolella. Äitini kertoi, että uuden maniskan kielet olivat vaarin mielestä liian jäykät eikä hän siitä syystä nauttinut sen soittamisesta. Ehkä vanhemmiten ei vain enää ollut musisoinnin aika. Aiemmin ennen television aikakautta sukulaisperheet olivat kokoontuneet yhdessä Metsäkulmalle ja vaarin soittaessa laulu oli raikunut.

Vaari oli epäilemättä myös kätevä käsistään. Olihan hän tehtaalla sepän apulainen. Tätä piirrettä Eevi Helena oli varmasti arvostanut Sulossa. Vaari taas ei tansseissa mummon karheaan käteen tarttuessaan ollut arvannut ottaneensa otteen ison talon tyttären kädestä. Hän oli ajatellut, että tämä tyttö on varmasti lannistumaton työntekijä.

Syynä käsien karheuteen oli kuitenkin se, että kun piioilla oli jo siihen aikaan määritelty työaika, niin talon tyttärellä saattoi teettää työtä tauotta. Eevi itse piti työnteosta, hän sanookin olleensa ’sellanen piikaluonne’. Kerran paljon myöhemmin Eevissä kuitenkin kuohahti ison talon tyttären veri. Hän oli Metsäkulman naapurissa ollut avustamassa häiden valmisteluita ja häätalon emäntä oli laittanut mummon pesemään huussia. Eevi oli todennut olevansa ”melkein kartanon tytär” eikä hän vieraiden ihmisten huusseja pese. Niine hyvineen hän paineli kotiinsa. Pitkään kiusoittelimme mummoa ’melkein kartanon tyttären’ tittelistään.

Sotaväessä otetussa kuvassa Sulo katsoo tulevaisuuteen haaveellisin silmin

Mainokset

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Isien tarina Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kenttäpostia talvi- ja jatkosodasta

  1. Anne sanoo:

    Hei! En tiedä, onko asia enää ajankohtainen, mutta kirjoitit, ettet tiedä, mihin kortissa ollut kenttäpostiosoitteen numerokoodi viittasi. Peiteluku ”2052” viittaa 7.SiltaK:hon eli seitsemänteen siltakomppaniaan. Tieto löytyy täältä: http://www.arkisto.fi/uploads/Aineistot/kopsa%5B1%5D.pdf (huom. aukeaa vain Chrome-selaimella).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s