Myrskyluodon lapset

Majan seinät oli vuorattu määrittelemättömän sinisen värisellä levyllä. Merelle ja laiturille näyttävää pientä ikkunaa vastapäätä oli leveä kerrossänky, nurkassa muodottomaksi istuttu vanha sohva ja sitä vastapäätä oven vieressä kamiina. Sen viereiseen nurkkaan oli upotettu vanha keittiön kaapisto. Laatikostosta löytyi ruosteisia ruokailuvälineitä joilla sai nyrhittyä saaristolaisleivästä jonkinlaisia viipaleita ja levitettyä niille sulatejuuston. Juuri muuhun välineet eivät kelvanneet. Kamiinan päälle oli ripustettu narulle ties kuinka kauan sitten muodottomiksi kuivuneita parittomia villasukkia ja käsineitä. Oli vaikea sanoa mikä möykyistä sopisi käteen ja mikä jalkaan. Keittolevylle roiskuneet ruuanpärskeet olivat palaneet tasaiseksi kerrokseksi sen pintaan.

Siitä huolimatta majassa oli viihtyisää. Meri oli tärkein. Maja vain suojasi tuulelta ja sateelta, ihmiset sen sisällä tekivät tunnelman. Tomi nykäisi kerrossängyn alimman lavitsan patjan kulmasta ja vetäisi sen ylös tarjoten Antille toista kulmaa. Hän asetti ilmeensä sen näköiseksi kuin olisi tyhjentämässä ulkohuussin ylitse vuotavaa alussammiota. ”Anna olla”, ärähti Antti kiukkuisena, mutta vain mielessään. Sanat jäivät kurkkuun. Pidän tästä tämmöisenä, ja me olemme täällä vain yhden yön, hän ajatteli. Tomi tökki patjan nurkkaa Anttia kohti ja kunnes hän ymmärsi tarttua siihen ja nostaa patjan ulos. Hän ravisteli enimmät kuivuneet ruohonkorret ja neulaset. Antti puisteli patjaa ja siitä pölähtänyt harmaa pilvi oli pian tiessään mereltä puhaltaneen raikkaan tuulen mukana.

Majasta kuului puhinaa ja harjan puuosan kolahtelua ensin lavitsan ja sitten mökin nurkkiin. Muutama neliö oli pian lakaistu ja siivouspuuska laantui patjaan ja kerrossänkyyn, sekä lattian keskiosaan. Kun Tomi kumartui levittämään Mikaelin mukaan laittamat lakanat pöllyytyksen saaneelle patjalle, lähti Antti tarkastamaan saunaa. Hän katsahti laituria pitkin merelle päin. Ehkä Mikael olisi kääntynyt takaisin, ymmärtänyt että oli erehdys jättää heidät pienelle saarelle ja veisi takaisin pääsaarelle. Merellä ei näkynyt venettä. Lokit kaartelivat verkkaan saaren eteläkärjen yllä.

Hän noukki pari mielestään tarpeeksi litteää kiveä, jotka nakkasi kiukkuisasti veteen. Jos pari leipää onnistuisi, niin tästä tulisi silti onnistunut yritys. Ranta-aallot nielaisivat kiven kaikuisasti kulahtaen. Kiukku kuitenkin painui pohjaan kivien kanssa. Kalastusmajan punainen pystyvuorilaudoitus hehkui matalan auringon valossa. Taivas kaartui vielä korkealle saaren ylle. Vähän matkan päässä nököttävä sauna näytti sekin humoristiselta laitokselta.

”Muista kyyt, muista kyyt”, Antti mutisi itsekseen ja tömisteli kohti pientä rakennusta. Saunan ovessa oli Abloyn munalukko jonka hän väänsi auki Mikaelin näyttämällä avaimella. Pieni, korkeintaan kahden neliön kokoinen pukuhuone, sen takana löylyhuone. Koivuhalot tuoksuivat. Kiukaan savutorvessa oli kiinni vesisäiliö ja seinässä oli hana, josta lirisi muovin hajuinen neste saunan taakse nostetusta sadevesisäiliöstä. Hän täytti kuumavesisäiliön ja laittoi tulen kiukaan pesään.

Kolmannenkaan pesällisen jälkeen sauna ei tuntunut kuumalta. Löylyvesi kuitenkin sihahti kohdatessaan kiukaan kivet ja pieneen löylyhuoneeseen levisi muovinkatku. Viimein iho antoi hikikarpalot pintaan ja pienessä paljussa he pesivät matkapölyt kutisevilta nahoiltansa. Ulko-oven sulkeva pyöreä puupalikka oli pyörähtänyt puoli kierrosta, mutta varovasti ovea rynkyttämällä se pyörähti jälleen puoli kierrosta vapauttaen heidät uimaan. Vesi oli niin kylmää, että varpaita kipristi.

Auringon jo laskiessa Antti kaivoi repusta laivan verovapaasta ostetun Larsenin. He naukkailivat tulista nestettä Jalostajan säilykelihakeiton painikkeeksi ja Antti kuunteli kun Tomi luki majan lokikirjaa. Enimmäkseen ahvenia, joskus kirjassa oli maininta jos ne oli pyydetty jonkun hautajaisia tai muita juhlia varten. Joku vuosi sitten majasta olivat saaneet yösijansa kanadalaiset valtamerimelojat, joiden kajakkiin syysmyrsky oli repinyt ammottavan reiän. Paikattuaan kajakkinsa ja kuivattuaan kamppeensa kanadalaispariskunta oli jatkanut melontamatkaansa. Kiittivät majan vieraanvaraisuudesta.

Raskassoutuisen saaristolaisveneen kokka osoitti seuraavana aamuna läntisen saaren kotisatamaa kohti. Sataman venevajan lattialankut olivat lahonneet katki. He kiinnittivät veneen vajan kalliosta sojottavaan tappiin ja suuntasivat jalan kohti saaren sisäosia. Rannassa neljä highlander sonnia olivat toljottaneet venettä kun he olivat vielä rantautumassa.

Mikael oli sanonut, että eläimet olivat lempeitä, mutta koko kesän saaressa vietettyään ihmisistä vieraantuneita. Hän vei niille välistä rehua ja suolaa, mutta heidän outojen hajujen tunkeutuessa sonnien turpiin, yksi laski läjän rantaan. Loputkin sen kaverit puhahtivat ja ryntäsivät villisti rantalepikon läpi näkymättömiin.

Läntinen saari oli luonnoltaan vaihtelevampi kuin kalastusmajan saari. Pienemmän majasaaren keskellä kohosi kallio paljaana kuin valaan selkä, mutta läntisen saaren rannassa kasvoi vehreä lepikko. Highlanderit olivat siirtyneet kotisataman lahden rantaveteen syömään ruoikkoa. Ylempänä, vanhojen rakennusten takana, nousi matalien katajien matto ja sen yllä vielä korkea kalliovuori. Vuoren laelta pohjoiseen näkyi saareton avoin vesi. Saari oli laitimmainen ennen ulappaa. Meren lakeus yhdistyi horisontissa taivaan siniseen kaareen. Tuuli hyväili korvia.

Saaristolaisvene oli nautinnollisen raskas soutaa. Pitkien airojen päät menivät ristiin ja hankasivat rystysten nahan rullalle. Tomin lakkaamaton kääntyily perätuhdolla puolelta toiselle sai veneen epätasapainoon ja se koukersi ässän muotoista reittiä takaisin kohti majasaarta. Lokit kirkuivat vihaisesti loitommaksi pesäluodoltaan, jossa poikaset odottivat suu ammollaan ruoka-annosta. Vasta kun vesi oli noussut nilkkoihin saakka, Antti huomasi että meri pulpahteli sykäyksittäin veneen sisään.

Hän katselin hölmistyneenä Tomin haparoidessa veneen pohjaa löytämättä irronnutta tappia. Äkkiä häntä rupesi naurattamaan. Läntisen ja itäisen saaren välisessä salmessa vettä oli korkeintaan polveen saakka. Tomi kivahti häntä lopettamaan typerän nauramisen ja tunki lopulta tavoittamansa tapin veneen pulputtavaan reikään. Vielä tyrskähdyksiä pidätellen Antti tarttui äyskäriin. Vene oli tukevasti kiilautunut pohjan kiviin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Oma taide, Räiskeitä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s