Nykyajan raippapuu

Talonpoikaislevottomuudet eivät jättäneet vieläkään rauhaan. Eiliset ajatukset olivat suhteellisen lennokkaasti rakenneltuja aasinsiltoja talonpoikaisten esi-isien kapinahengen ja omaan taiteen tekemisen pyrkimyksen välillä. Kuitenkin mielellään näkisin itseni sukupolvien ketjussa jatkamassa mielekästä ja merkitysrikasta työtä. Nykyihmisen ongelmat ovat kuitenkin yksilön ongelmia. Tuottamisen ja kiireen paineen alla tuottamiseen sidottu nykylampuoti palaa loppuun, saa mahahaavan tai syövän. Kamppailu on yksilön kamppailua. Valta vetäytyy vielä kauemmas tavoittamattomiin kuin kaksisataa vuotta sitten.

Talonpoikaisyhteisössä koko perhe tai kylä oli pulassa kartanon verotyön taakan alla. Kulutusyhteiskunnassa syntyy harha yksilön oikeuksista ja individualismista, mutta voiko yksilö todellisuudessa toteuttaa itseään muulla tavalla kuin kuluttamalla? Kulutusyksiköt on pirstottu mahdollisimman pieniksi, jotta vastarintaa tai edes vasta-ajatuksia ei pääse syntymään. Vapaan liikkuvuuden nimissä ihmisellä on ”vapaus” kiertää maata ja asettua keskuksiin sinne, missä työtä on vielä tarjolla.

Elinkeinoelämän ja työnantajien voimaleirit pystyttävät nykyajan raippapaalun medioihin pelottelemalla markkinavoimien jumalaisella kostolla talouden romahtamisesta, tuottavuuden heikentymisestä ja sen seurauksena yksilön mukaoikeuksien kaventumisesta kun entisenlaiseen kuluttamiseen ei enää olisikaan mahdollisuuksia. Maaorjalaumoja tuotetaan halvemman palkkatason maista tekemään ikävimmät ruumiilliset työt, jotka eivät enää kelpaa edes meille.

Paradoksaalisella tavalla peräänkuuluttamani luominen on jossain mielessä tuottamista: blogin kirjoittaja odottaa, että joku lukee (kuluttaa) kirjoituksia. Kuvataiteilija toivoo, että joku katsoo hänen teoksiaan. Parhaimmassa tapauksessa ehkä ostaakin. Valtion hallinto ja elinkeinoelämä näkee kulttuurin mielellään osana elämysteollisuuden klusteria, joka tuottaa innovaatioita vientiteollisuuden raaka-aineeksi tai nostaa Suomi-brändiä. Henkilökohtaisena projektina kuitenkin näen sen keinona pyrkiä irti työelämän oravanpyörästä. Mutta entä ne ihmiset, joilla ei ole sellaiseen ylellisyyteen mahdollisuutta?

Jos ihminen selviää ekokatastrofista, ehkä teollisen- ja tietoyhteiskunnan jälkeinen ihmisyhteisö koostuu pienyhteisöistä, jotka voivat toteuttaa omia arvojaan ja vastustaa kestämättömään kulutukseen perustuvan markkinatalouden kovia arvoja. Pieniä merkkejä tällaisesta kehityksestä voi nähdäkin. Kummityttäreni kirjoittaa maapallonlaajuisissa nettiyhteisöissä fanfiction -kertomuksia ja vaihtaa piirtämiään kuvia tai värittää toisten piirtämiä kuvia, kollektiivisesti!

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Tänään ajattelin Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s