Virtaa

Näyttää siltä, että mieleni tekee avata joka kerta uusi aihe uuden kirjoituksen myötä. Ehkä kirjoituksille muodostuu itsestään oma hierarkia ja jokin aihe kohoaa ylitse muiden. Tai olisiko tervehdyttävän luovaa heittäytyä täyteen kaaokseen, irrottautua blogissani järjestyksen kaipuustani ja rakkaudestani luokitteluihin? Kaksi ensimmäistä bloggausta tuntuvat etäisiltä, aivan kuin vielä hakisin omaa ääntä ja sitä rajaa, kuinka syvälle ja yksityisiin asioihin haluan blogissani kaivautua.

Kuitenkin nyt halusin kirjata sellaisia hyviä asioita, jotka tuovat minulle iloa ja saavat elämän virtaamaan ja jollain tapaa antaa sen tyyppisille kirjoituksille uuden oman nimen. No niin, mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee… Pidän ajatuksena muoti-ilmiöstä ”flow”, mutta toisaalta englanninkielinen sana tuntuu vastenmieliseltä. Siksi kirjoitan nyt virtaamisesta ja virrasta. Tekemiseen uppoutuminen on jo sinällään virtaamista, joka taas antaa virtaa energiamielessä. 

Joskus tuntuu, että virta on loppu. Lyhyissä pilkahduksissa näkee millainen voisi olla. Palaan mielessäni vielä Ollilan haastatteluun. Hän sanoi, että helvetti on paikka, jossa kuulemme mitä meistä olisi voinut tulla. Itselleen on suotava myös lepokaudet. Ilman etsimistä ja mahdollisuutta eksyä ei voi mitään löytääkään. Tähänastisen elämäni energian olen suunnannut älyn kehittämiseen tai sitten potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten niin tee.

Luova ote elämään ja havainnointiin vaatii rentoutta. Onko tila, jossa uppoutuu johonkin tekemiseen niin, että unohtaa kaiken muun sitten seuraus vai syy? Ympäristön ja itsensä kadottamisen hurmion olen hetkittäin saavuttanut myös seksuaalisessa kanssakäymisessä. Oman kehon voi kohdata myös toisenlaisessa hurmiossa, joka syntyy liikunnan avulla. Minulle tämä on aivan uutta. Koululiikunta ja pihojen pelit kammottivat minua. Lapsuuden leikeistä en siirtynytkään luontevasti poikien peleihin. En koskaan pystynyt ymmärtämään pelien sääntöjä. Minulta joko puuttuu jokin geeni, että voisin hahmottaa ne, tai sitten en halunnut tarpeeksi. Niin tai näin, liikuntatunnit olivat painajaista ja saivat minut kuvittelemaan, etten pidä liikkumisesta enkä etenkään joukossa liikkumisesta. 

Syksyllä ”löysin” jumppaamisen, kokeilin kahdella samaan yritykseen kuuluvalla salilla erilaisia jumppia, joista toistaiseksi kaksi on noussut suosikikseni. Suurin ihastus on Les mills:n body balance. Mielestäni on ikävä mainostaa jonkun yrityksen konseptia, mutta olen kokenut sen niin mukavaksi, että pakko tässä mainita mistä konkreettisesti on kysymys. Tunnin harjoittelu koostuu voima- ja tasapainoharjoituksista ja venytyksistä sekä rentoutuksesta. Balance sekoittaa joogaa, tai chitä ja pilatesta. Sitä vanhaa ”en osaa” -tunnetta en enää kohdannut aloittaessanikaan. Harjoituksessa keskitytään omaan kehoon ja suoritukseen, mutta joukossa tottakai ja mukavan musiikin tahdissa.

Olisiko olemassa toinen mahdollisuus saada elämä ja ajatukset virtaamaan, kuin tekeminen? Viikonloppuna olin matkalla itä-Suomessa. Olen aina pitänyt junassa tai bussissa matkustamisesta. Ne ovat sopivan hitaita liikennevälineitä. Ehkä olen myös romantikko, jonka mielessä ovat aina nuoruuden ensimmäiset matkat Eurooppaan interrailkortilla. Kanssamatkustajien näkökulmasta en ole kukaan tai voin olla kuka tahansa. Itsekin voi levähtää olemattomuuden tunteessa.

Nykytekniikka valitettavasti mahdollistaa matkallakin tuottavan tekemisen ja yhteydenpidon. Tämäkin olemattomuuden levähdyssaareke on valloitettu tekemiselle. Vaatii ylimääräistä tahdonvoimaa kieltäytyä tekemisestä kun siihen on kerran mahdollisuus. Nyt kun junat ovat olleet enemmän tai vähemmän myöhässä, on ollut kiinnostava seurata matkustajien reaktioita. En ymmärrä miksi ihmiset ovat niin pois tolaltaan muutamien minuuttien myöhästyksistä. Tietysti jatkoyhteydet saattavat mennä sekaisin, mutta usein sivusta kuunnellessa kuulostaa ettei siitäkään ole kysymys.

Onko meillä kaikilla kiire perille, jotta voisimme jatkaa olemisen projektin suorittamista tärkeiden tehtäviemme muodossa? Pelkästään olemisella oleminen ei näytä enää luontevasti sujuvan. Kuin vahvistukseksi tälle ajatukselle näpyttelen näitä rivejä minikannettavalla Kouvolan rautatieasemalla kun Kuopiosta tuleva juna on myöhässä… Taidan puhuakin vain itsestäni!

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Virtaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s