Liikaa informaatiota

Televisio katosi taloudestani viime syksynä eron yhteydessä. En ole saanut vielä hankittua uutta. Vaihtoehtoja on liikaa: pitäisikö olla teräväpiirto, led vai lcd; pieni, iso vai valtava ruutu… Odottaessani halutun vaihtoehdon halpenemista, punkee markkinoille lisää uusia malleja uusine ominaisuuksineen. Yllättävän vähän televisiota kuitenkaan kaipaa. Ehkä tämä aika on ollut siinä mielessä hiljentymisen aikaa. Telkkari on yksi aikasyöpöistä. Tunnustan, että nyt vierailuilla ollessani liimaannun liikkuvan kuvan ääreen, kun se on harvinaista herkkua. Puolisoni lempipuuhia oli seurata komediasarjoja. Ehkä myös siksi on tuntunut surulliselta hankkia tuo kapistus jälleen seuralaiseksi.

Tietoa tuntuu silti tulvivan monenlaisesta tuutista. Se hajoaa pieniksi sirpaleiksi ja suuri osa siitä on turhaa informaatiota tapahtumista, jotka eivät kosketa. Lounaalla selailin Iltasanomia, – kotidraamoja, onnettomuuksia ja rikoksia: pikku-uutisia nostettuna pääsivulle. Jussi Siirilä irvailee lööppijournalismia mainiossa kirjassaan Hannele Laurin hampaat. Romaanin nimikertomuksessa Hannele Laurin hampaat alkavat elää omaa elämäänsä, antaa haastatteluja ja esiintymään julkisuudessa. Tuntuu, että nuo hampaat irvistelevät meille joka kulman takaa. Ratikoihinkin on ilmestynyt tänä keväänä infotaulu, jossa pyörii tarpeellista ja tarpeetonta informaatiota, ettei vaan keskittyisi kanssamatkustajiin, maisemiin tai ajatuksiinsa.

Jo aiemmin olin ihmetellyt itseäni, miten saatoin nuorena lukea hyllymetreittäin kirjoja, mutta nykyisin tuntuu saavutukselta, jos vuodessa lukee yli kymmenen kirjaa! Onko lukemisesta tullut suoritus, kun se oli ennen tapa ajatella ja tutustua maailmaan. Tai onko uteliaisuus tyrehtynyt? Hitaalle pohdinnalle ei tunnu olevan vaan aikaa eikä paikkaa, vaikka kirja on mukava juuri siksi, että sitä on helppo kantaa mukana ja avata sopivana hetkenä. Kuulun jo siihen ikäpolveen, että kännykästäni en suostu tihrustamaan tekstiviestejä pidempää informaatiota… Sähköisen kirjan hankin sitten, kun siihen liitetään niteen narina ja painomusteen tuoksu.

Eikö oma blogi ja verkkosivu sitten vain lisää turhaa tietomäärää? Olisiko vaikeneminen kultaa, parempi kirjoittaa pöytälaatikkoon, niin kuin ennen hyvinä aikoina. Outoa miten elämä tyrkyttää eteen tilaisuuksia ja tilanteita, jotka tuntuvat vastakkaisilta omille pyrkimyksilleni ja kasvulle haluamaani suuntaan. Olin viime viikolla tehostetun internetmarkkinoinnin koulutuksessa. Nyt minulla on syötteitä googlen lukijassa ja twittertili entisen facebookin lisäksi. Tietotulvan häly vain lisääntyi! Ehkä on hyvä tuntea sielunvihollisensa tai sitten taas kosmos koettelee asettamalla ylimääräisiä houkutuksia, että oman päämäärän haluamisen aste tulisi testatuksi. Sitä paitsi ajatus oman blogin pitämisestä syntyi kurssilla. Tietoja ja taitoja voi käyttää moneen tarkoitukseen ja ottaa ne omaan käyttöönsä. Syötteilläkin ehkä sittenkin saa järjestettyä netin tarjoamaa tulvaa… 

Omien ajatusten kirjaaminen blogiin on kuitenkin kommunikaatioyritys maailman kanssa. Odotan jännityksellä lukeeko kukaan päiväkirjaa tai kirjoittaako joku kommentteja ja jos kirjoittaa, niin mistä. Jo kaksi päivää on kulunut siitä, kun avasin blogin! Hello world… Olen malttamaton lapsi, joka tivaa vanhemmiltaan, että ollaanko me jo perillä, juuri kun vasta on kurvattu kotipihasta maantielle. Vastaan itselleni lempeästi, että tällä kertaa matka on pääasia ja sen kohde – yllätys meille kaikille.

Uutisvirtaa, sanomalehti rupesi oikeasti yököttämään...

Advertisements

Tietoja luovuuttakohti

Olen 40 vuotias AMK Kuvataiteilija, venäjän kielen opettaja ja pian taas opiskelija. Blogissani kirjaan muistiin työprosessini vaiheita ja ajatuksia; haen pontta kuvataiteen parissa työskentelylle. Venäjä blogi käsittelee venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kategoria(t): Tänään ajattelin Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Liikaa informaatiota

  1. Hilkka K sanoo:

    Jännä juttu on kirjojen lukemattomuus, aivanko aika ei enää riitäis siihen puuhaan. Pittää olla niin tehokas koko ajan, pysyä ajan hermolla. Ei passaa hetkeksikään herpaantua, vaipua jouten ollen omiin ajatuksiinsa. Ties mitä sillä aikaa tapahtuu maailmalla.

    • 3.5. oli vielä Ruusun ja kirjan päivä! Tänään olen matkalla Imatralle täydessä junassa. Paikka löytyi vain leikkivaunusta. Mukava huomata, että kirjoja luetaan vielä lapsille ääneen… Perinne siirtyy eteenpäin. Ehkä meillä aikuisilla vain ei ole aikaa kirjoille.
      Lapsilla näyttää energiaa riittävän niin leikkivälineissä kiipeilyyn kuin tarinan kuuntelemiseen. Elämä ei karkaa alta pois eikä ole kiire mihinkään. Kouvolassa ”mie” kieli alkaa saada vallan äänensorinasta. Musiikkia korville.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s